Suhteen vaaliminen Yhdysvaltoihin on välttämätöntä, sanoo Orpo: ”Suomen turvallisuus on hyvin riippuvaista Yhdysvaltain panoksesta”

Pohjoismaat ja Baltian maat ovat luvanneet vahvistaa tukeaan Ukrainalle. Pääministeri Orpo ei tiistaina täsmentänyt mahdollisen tuen määrää tai aikataulua.

puolustus
Teksti
Ilkka Hemmilä
3 MIN

Transatlanttinen suhde on äärettömän tärkeä, sanoo Suomen pääministeri Petteri Orpo (kok). Hän kommentoi Ukrainan ja Euroopan turvallisuustilannetta eduskunnassa tiistaina.

”Vaikka Yhdysvalloista erilaisia viestejä tulee, niin transatlanttisen suhteen vaaliminen meidän kaikkein tärkeimpään liittolaiseen on aivan välttämätöntä tässä tilanteessa. Euroopan ja Suomen turvallisuus on hyvin riippuvaista Yhdysvaltain panoksesta”, Orpo sanoi tiedotustilaisuudessa eduskunnassa.

Yhdysvallat on entistä jyrkemmin komentanut Euroopan maita ottamaan suurempaa vastuuta maanosan puolustuksesta. Samalla maa on alkanut hieroa rauhaa Ukrainaan Venäjän kanssa.

Orpon mukaan eurooppalaiseen turvallisuusarkkitehtuuriin ei saa tulla heikennyksiä. Myöskään Naton puolustukseen ja pelotteeseen ei voi pääministerin mukaan tulla heikennyksiä mahdollisen rauhansopimuksen ja järjestelyjen yhteydessä.