Stockmann ei maksa laskujaan, suomalaiset muotivalmistajat ahdingossa – ”Se on kuppi nurin”

Hansikkaistaan tunnettu 90-vuotias perheyritys Sauso ajautui konkurssin partaalle, huiveistaan kuulu Balmuir taas selvinnee säikähdyksellä.

muoti
Teksti
Markus Ånäs

Äänestä kuuluu syvä realismi. ”Se on kuppi nurin”, Sakari Sauso sanoo. ”On enää verottajan toimista kiinni, milloin historiamme loppuu.”

Sakari Sauso johtaa nimeään kantavaa, perinteikästä kotimaista hansikasvalmistajaa, joka on noussut alallaan yhdeksi maailman laadukkaimmista. Nyt pekarit tai etiopialaiset lampaat, kotimaiset hirvet, porot tai peurat eivät auta, oikeastaan päinvastoin. Koska Sauson hansikkaat ovat korkealaatuisia, niiden pääostajaksi on vuosien varrella muodostunut Stockmann.

”Toissa vuonna Stockmannin myynti oli yli 400 000 euroa, sitä aiemmin liki miljoonan per tilikausi. Yleensä Stockmann muodostaa Suomen liikevaihdostamme noin puolet, mutta viime vuonna enää vain kolmasosan. Koska emme ole tinkineet laadusta, merkittäviä paikkaajia ei Suomesta oikein löydy. Esimerkiksi markettien kanssa kilpailemaan lähteneen Sokoksen myynnit ovat menneet kohdallamme pieniksi, sillä Sokos myy nykyisin hintaa.”

Kun maksukyvyttömäksi ajautunut Stockmann ilmoitti huhtikuun alussa pääsystään yrityssaneerausohjelmaan, sisällä olevat vielä maksamattomat laskut jäädytettiin prosessin loppuun asti. Sauson kohdalla tämä tarkoitti liki 100 000 euron saatavia.

”Eli noin puolta alkuvuoden Stockmannin myynneistä. Maksuaika oli 60 päivää, emmekä ehtineet saada rahoja tilille”, Sakari Sauso kertoo.