Starbucks aloittaa alkoholinmyynnin Yhdysvalloissa

Kahvilaketju haluaa myös ilta-asiakkaita.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helsingin keskustassa Pohjoisesplanadin ja Keskuskadun kulmauksessa on elävä näyteikkuna. Siinä, missä aiemmin mainostettiin kirjoja, istuu täysiä pöydällisiä nuoria juttelemassa toistensa kanssa tai uppoutuneena Applen laitteeseensa.

Akateemisen kirjakaupan lehtiosaston muuttuminen maailman kuuluisimman kahvilaketjun Suomen lippulaivaliikkeeksi on saanut ihmiset jonottamaan erikoiskahveja ja amerikkalaista elämystä. Ruuhka luo kiihkoa ja herättää kiinnostusta. Starbucks-elämys on yhdistelmä pikaruokaravintolan toimintatapaa ja korostettua henkilökohtaisuutta.

Starbucks on toista maata kuin keskieurooppalainen pöytiintarjoilukahvila, ja sen saapuminen Helsingin keskustaan on tuntunut olleen pienessä määrin samanlainen kansainvälistymiskokemus kuin McDonald’sin ensimmäisten liikkeiden avaaminen Suomessa 1980-luvulla.

Yhtiö on ollut kasvuihme. Vuonna 1971 yhdestä liikkeestä alkanut ketju toimii 64 maassa ja sillä on yli 20 000 toimipisteestä. Viime tilikaudella Starbucks teki 14,9 miljardin Yhdysvaltain dollarin eli vajaan 11 miljardin euron liikevaihdon. Tuloksensa Starbucks menetti oikeussalissa, mutta analyytikot odottavat, että käynnissä olevan, syyskuussa loppuvan tilikauden aikana kahvilayhtiö yltää puolentoista miljardin euron tulokseen verojen jälkeen.

Kalliista kahvista ei kuitenkaan saa niin hyvää katetta kuin halvoista hampurilaisista. Siinä missä Starbucks saa jokaisesta kassakoneeseen kilahtavasta eurosta verojen jälkeen tusinan verran senttejä, McDonald’silla alimmalle riville asti senttejä putoaa lähes 20.