Sote- ja maakuntauudistukset siirtyvät vuodella – Maakuntavaalit vasta lokakuussa 2018

Epävarmuustekijöitä ei enää ole, uskoo pääministeri Juha Sipilä.

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Sote- ja maakuntauudistusten voimaantulo siirtyy seuraavien eduskuntavaalien yli. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) kertoi hallituksen päättämistä uusista askelmerkeistä iltapäivällä 5. heinäkuuta. 

Uudistukset viivästyvät vuodella. Hallituksen päätöksen mukaan sote- ja maakuntauudistus tulee voimaan 1.1.2020.

Maakuntavaalit puolestaan järjestetään tammikuun sijaan vasta syksyllä 2018. Arvio on, että vaalipäivä olisi 28. lokakuuta.

Hallituksen päätökseen venyttää aikataulua on vaikuttanut perustuslakivaliokunnan 29. kesäkuuta antama lausunto. Uudistuksessa olevassa valinnanvapauslaissa nähtiin olevan perustuslaillisia ongelmakohtia, joihin aiotaan tehdä tarvittavat uudistuksen vuoden 2017 loppuun mennessä.

 

Kymmenen vuotta valmistettu uudistus on kolmesti törmännyt perustuslakivaliokuntaan. Sipilä ei usko enää näin käyvän.

”Nyt ei ole epävarmuustekijöitä, koska perustuslakivaliokunta on jo ottanut näihin asioihin kantaa”, Sipilä totesi valtioneuvoston tiedostustilaisuudessa.

Pääministeri ei myöskään pidä realistisena, että sote-uudistus tulisi viime metreillä enää kaatumaan seuraavan hallituksen käsissä.

Sipilän mukaan vuoden viivästys antaa myös uusille maakuntavaltuustoille lisäaikaa valmistautua toimeenpanoon.

Lakikokonaisuuden osalta merkittävät muutokset aiotaan tehdä valinnanvapausesitykseen. Muihin lakeihin on Sipilän mukaan tulossa vain pieniä muutoksia.

Virkamiestyönä valmisteltu valinnanvapausesitys lähtee kuuden viikon lausuntokierrokselle lokakuun lopussa. Eduskunnan käsittelyssä lakikokonaisuuden on tarkoitus olla ensi keväänä. Lait on tarkoitus vahvistaa kesäkuussa 2018.

Vielä viime viikolla pääministeri uskoi, että sote- ja maakuntauudistusten kanssa olisi voitu edetä alkuperäisessä aikataulussa.

 

Maakuntavaalit oli alunperin tarkoitus järjestää presidentinvaalien yhteydessä 28. tammi­kuuta 2018 eli reilun puolen vuoden päästä, ja näin asiaa myös valmisteltiin.

Vaalilain mukaan 55 päivää vaalipäivästä taaksepäin on mini­miaika vaalien järjestämiseen. Sitä ennen olisi pitänyt saada voimaan maakuntahallintoa koskeva laki. Oli arvioitu, että lain olisi pitänyt tulla voimaan 1. marraskuuta, jotta vaalit olisi voitu järjestää.

Euroopan neuvoston mukaan vaaleja koskevien lakien pitäisi kuitenkin olla voimassa vähintään vuosi ennen vaalipäivää. Tätä suositusta ei olisi pystytty noudattamaan.