Sitra vauhditti, palkittiin vuoden yrittäjänä – pörssiyhtiön kruununjalokivi romahti luottokelvottomaksi

Pörssiyhtiö Loudspring vakuuttaa antaneensa salkkuyhtiönsä todellisesta tilasta riittävästi tietoa.

aurinkoenergia
Teksti
Salla Vuorikoski
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

SuomalaiNen palkittu ja myös julkisin varoin tuettu Nocart Oy on päätynyt luottokelvottomaan kuntoon.

Lahtelaisyhtiö lupaa puhtaan energian ratkaisuja muun muassa Afrikaan. Yritys on keskeinen osa pörssiyhtiö Loudspringin salkkua ja ainoa sen omistamista yrityksistä, joka tekee tilinpäätöstietojen mukaan voittoa.

Todellisuudessa tilanne ei vaikuta kovin valoisalta. Nocart kävi jo elokuun 2018 alussa konkurssin partaalla, kun eläkeyhtiö Varma jätti konkurssihakemuksen Päijät-Hämeen käräjäoikeuteen.

Yritys oli kehotuksista huolimatta jättänyt maksamatta tammi–maaliskuussa erääntyneitä työeläkevakuutusmaksuja ja viivästyskorkoja noin 40 000 euron edestä. Varma veti hakemuksensa pois  13. elokuuta Nocartin hoidettua velkansa.

Maksuhäiriömerkintöjä on kertynyt muitakin. Loppukesästä esimerkiksi Canon karhusi Nocartilta noin 700 euron ja perintäyhtiö Intrum 200 euron laskua.