Sipilän hallitus jätti vaikutusarvion tekemättä: Lähes 37 000 yritykseltä poistuisi tilintarkastusvelvollisuus

Lakiehdotusta kritisoivat muun muassa valtiovarainministeriö, verottaja ja tilintarkastusalan ammattilaiset.

Sipilä I
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jos pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen esitys tilintarkastuslain muuttamiseksi etenee eduskuntaan nyt ehdotetulla tavalla, tilinpäätöstietojen luotettavuus voi heiketä merkittävästi.

Näin uskovat Suomen Tilintarkastajat ry, valtiovarainministeriö, verohallinto, harmaan talouden selvitysyksikkö ja Finanssiala ry. Hallituksen esitys lähetettiin työ- ja elinkeinoministeriöstä lausuntokierrokselle 22. elokuuta 2018.

Lakiesitys on osa Sipilän hallituksen norminpurkutalkoita. Käytännössä uudistus poistaisi tilintarkastusvelvollisuuden yhtiöitä, joiden liikevaihto on alle 700 000 euroa tilikaudella. Nyt raja on 200 000 euroa.

Uudistus vapauttaisi noin 58 prosenttia tilintarkastusvelvollisuuden piirissä olevista yrityksistä, mikä tarkoittaa lähes 37 000 yritystä. Velvollisuus jäisi noin 26 000 yritykselle.

Pienet yritykset säästäisivät aikaa ja rahaa, kun niiden ei tarvitsisi tarkistuttaa tilinpäätöksiään ammattilaisilla.