Sipilä: Eurokriisin hoidosta ja ilmastosta tarkat esitykset

Hallitukseen osallistuvat puolueet selvillä vapun jälkeen keskiviikkona tai torstaina.

Antti Rinne
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Hallitustunnustelija, puhemies Juha Sipilä (kesk) haluaa eduskuntapuolueilta tarkat vastaukset hallitusohjelmaa koskeviin kysymyksiin torstaina iltapäivällä. Sipilä jakoi tiistaina puolueille kaksi hallitusohjelmaan tarkoitettua lausumaa ja 15 kysymystä.

Euron kriisin hoitoa koskevan lausuman mukaan muodostettava Sipilän ”hallitus suhtautuu kielteisesti Suomen vastuiden kasvattamiseen eurokriisin hoidossa”. Euroopan vakausmekanismin kapasiteettia ei saa lisätä.

Kreikan on epäilty tarvitsevan vielä kolmannen tukipaketin. Sipilän mukaan lausumassa ”ei oteta Kreikan tukipakettiin mitään kantaa”.

Ilmastoa koskevan ohjelmaluonnoksen mukaan Suomi tavoittelisi kansainvälistä ilmastosopimusta. Uuden hallituksen tarkoituksena on, että Suomi saavuttaa vuoden 2020 tavoitteet uusiutuvan energian osuudesta ja päästöjen vähentämisestä alkaneella vaalikaudella.

Sipilä perusteli lausumaesityksiään sillä, että niissä käsitellyt asiat voisivat neuvotteluiden myöhemmässä vaiheessa olla esteenä hallitukseen osallistumiselle.