Sinisten idea ansiosidonnaisesta kaikille maksaisi 175 miljoonaa – Saivat julkisuutta ja suututtivat ay-liikkeen

Uutisanalyysi: Sinisten kannatus on 1,6 prosenttia – jotain siis tarttis tehdä. Ja jotain on mitä tahansa.

Pirkko Mattila
Teksti
Mikko Niemelä

Sininen tulevaisuus tilasi ansiosidonnaisesta päivärahasta selvityksen, jolla saa maksimaalisen julkisuuden ja kenties myös maksimaalisen ärtymyksen ay-liikkeen taholta.

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin) tiedotti 5. maaliskuuta 2018, että sosiaali- ja terveysministeriö selvittää ansiosidonnaisen työttömyysturvan ”kehittämismahdollisuuksia”.

Kehittämismahdollisuudet eivät kuulu Juha Sipilän (kesk) hallitusohjelmaan, vaan idea ”tasa-arvoisesta ansiosidonnaisesta” on syntynyt sinisten puoluetoimistolla.

Poliittisesti sinisillä onkin kiire ja hieman myös paniikki. Viimeisimmän Ylen gallupin mukaan sinisten kannatus oli 1,6 prosenttia (virhemarginaali 2,1 prosenttia).

Julkisuus ja isot otsikot iltapäivälehdissä, Hesarissa ja Ylellä mistä aiheesta tahansa ovat kääpiöpuolueelle elinehto. Eduskuntavaalit kuitenkin järjestetään jo noin vuoden päästä huhtikuussa 2019.