Siltarummun pärinää

Suomi aikoo käyttää EU:n elpymisrahat vihreään siirtymään ja digitalisaatioon. Kaikki haluavat osansa paketista.

elvytyspaketti
Teksti
Samuel Nyroos
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Paraisten ja Kaarinan rajalla sijaitseva Kirjalansalmen silta on huonossa kuonossa. Joulukuussa 2020 Varsinais-Suomen ely-keskus asetti sillalle uusia liikennerajoituksia, jotka hidastavat ja hankaloittavat liikennöintiä.

Silta on ainoa tieväylä saarikuntaan, jossa toimii merkittävä rakennusteollisuuden keskittymä. Noin puolet maan sementistä tuotetaan Paraisilla. Väylää käyttää vuorokaudessa noin 11 000 ajoneuvoa, joista 700 on raskaan liikenteen autoja.

Paikallisten mitta on täynnä: uuteen siltaan olisi vihdoin löydyttävä rahoitus.

Tammikuussa 2021 hankkeen puolestapuhujat tapasivat liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan (sd). Tavoitteena oli vakuuttaa ministeri rahoituksen kiireellisyydestä.