Miljoonia vailla hyötyä

Osa suorista yritystuista ei näy tuloksessa, työllisyydessä tai energiatehokkuudessa, katsovat Etlan ja VATT:n tutkijat.

suoraan sanoen
Teksti
Liisa Kauppinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suorat yritystuet maksavat noin miljardi euroa vuodessa. VATT:n johtava tutkija Marita Laukkanen, onko veronmaksajan kannalta ylipäätään järkevää maksaa suoria yritystukia?

”Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan sekä uusien teknologioiden käyttöönottoon suunnatut tuet voivat hyödyttää koko kansantaloutta. Niitä voi olla perusteltua maksaa veronmaksajien rahoista.”

Minkälaisia taustaoletuksia selvityksessä on?

”Taustaoletuksena varmasti on se, että valtiovallalla ei ole mitään syytä mennä väliin, jos markkinat toimivat tehokkaasti. Yksityisten yritysten panostukset tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan voivat kuitenkin jäädä pienemmiksi kuin kansantalouden kokonaisuuden kannalta olisi hyvä. Panostuksissaan yritys miettii omaa hyötyään ja tulostaan, vaikka kehityshankkeista läikkyy hyötyjä muuallekin talouteen. Ihmiset oppivat prosessissa, ja uusia innovaatioita hyödyntävät myöhemmin muut yritykset.”