Sahayrittäjät iloitsevat myyntiluvuista – mökkeilyinnostus saa puutavaraliikkeiden lautakasat hupenemaan
Stora Enso yllättyi lankun menekistä. UPM:n mukaan myynti tee se itse -rakentajille kasvaa.
Omakotitaloaan Helsingissä myyntikuntoon lomallaan remontoinut Christoffer Lassenius yllättyi kesällä Espoon Bauhausissa. Taapelit olivat tyhjinä. Suunnitelmia piti muuttaa lennosta.
”Katsoin, mitä oli. Esimerkiksi kakkosnelosia jäi jälkeeni vain yksi lankku”, Lassenius kertoo.
Koronavirus on pannut taloutta uuteen uskoon. Vanhat kivijalkakaupat saattavat olla paikoin vaikeuksissa, mutta myös yllättäviä menestyjiä on.
Suomalaiset viettivät ensin kevään etätöissä, monet maaseudulla sijaitsevassa kesäpaikassaan. Kun jatkoksi tulivat vuosilomat ja usein vielä vapaa-ajaksi vaihdetut lomarahavapaat, aikaa vuosia mietityille remonteille oli. Se näkyi kesän sahatavarakaupassa.
Esimerkiksi suositulla lomailualueella Nauvossa paikallisen puutavaraliikkeen taapelirakennuksissa kasat ovat välillä vajonneet mataliksi – raakaponttilauta on aika ajoin ollut vähissä.