Rinteen hallitus parantaa vanhustenhoitoa – ja kokoomusta ketuttaa, sillä puolue teki jättimokan

Kommentti: Nyt kokoomus yrittää pelastaa kasvojaan kritisoimalla lakiluonnoksen sanavalintoja.

Antti Rinteen (sd) hallitus on saanut valmiiksi odotetun vanhuspalveluja koskevan lakiluonnoksen.

Luonnoksessa ehdotetaan parannuksia vanhustenhoidon ongelmiin. Sen ovat valmistelleet ministeriöiden virkamiehet sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Kuntaliiton asiantuntijat.

Luonnos lähti poliittisen metelin saattelemana lausuntokierrokselle, jonka jälkeen vuorossa on hallituksen esitys laiksi. Sitten vuorossa on valiokuntakuulemisia ennen kuin laki etenee eduskunnan päätettäväksi. Moni asia voi vielä muuttua, mutta mitään suuria muutoksia tuskin tulee, koska lakimuutos on lopulta melko yksinkertainen.

Luonnoksessa kirjoitetaan, että henkilöstömitoitus iäkkäiden henkilöiden pitkäaikaisessa tehostetussa palveluasumisessa ja laitoshoidossa olisi jatkossa vähintään 0,7 työntekijää asiakasta kohti.

Mitoitus tulee kuitenkin voimaan vaiheittain. Täysimääräisesti se olisi käytössä vasta 2023, juuri sopivasti ennen seuraavia eduskuntavaaleja.