Ratkooko Sipilän hallitus sittenkään oikeita ongelmia Suomen taloudessa?

Uutisanalyysi: Talous ei ole eksaktia luonnontiedettä. Siinä on kyse myös arvoista.

elvytys
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Työmarkkinaosapuolet jatkavat yhteiskuntasopimuksen metsästämistä pääministeri Juha Sipilän (kesk) patistamina. Sipilän mukaan kaikki osapuolet ymmärtävät tilanteen vakavuuden ja yhteisen tavoitteen, vaikka EK ei suostu keskitettyyn tulosopimukseen, eikä SAK – tai oikeastaan Metalliliitto – työehtojen heikennyksiin.

Hallituksen mukaan Suomi tarvitsee viiden prosentin kilpailukykyloikan ja nollalinjan palkkaratkaisun. Näkemys perustuu Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön laskelmiin. Ne osoittavat, että työvoimakustannukset ovat Suomessa jopa 15 prosenttia korkeammat kuin tärkeimmissä kilpailijamaissa.

Johtavat pankkiekonomistit ja esimerkiksi Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä pitävät hallituksen näkemystä oikeana. Sen sijaan taloustutkijoiden keynesiläisestä leiristä kuuluu kritiikkiä. Heidän mielestään Sipilän talouspolitiikka muistuttaa Kreikalle ja Euroopan muille kriisimaille räätälöityjä ohjelmia, vaikka siihen ei olisi tosiasiassa mitään syytä.

Keskustelu osoittaa, ettei talous ole eksaktia luonnontiedettä. Siinä on kysymys myös arvoista, ja asiantuntijat näyttävät jakautuvan ”vasemmistoon” tai ”oikeistoon” samalla tavoin kuin poliitikot.