Rahti etsii nyt uusia reittejä – ahtaajat ohitetaan hakemalla kuorma rekalla ulkomailta

Vaikka osa rekkayrittäjistä on saanut uusia tilauksia, poliittiset lakot ovat ajaneet pyörillä toimivan kuljetusalan ahdinkoon.

poliittiset lakot
Teksti
Markus Ånäs
3 MIN

Poliittiset lakot ovat laittaneet Suomen satamat maaliskuussa kiinni. Monet vähittäistavarakauppiaat erityisesti pohjoisemmassa Suomessa ovat siirtäneet myyntiin tulevien tuotteiden kuljetuksia Ruotsin tai Norjan satamiin, josta ne tuodaan maahan rekoilla.

Samaan aikaan myös kotimaan kuljetuksia on siirtynyt maanteille. Näin on muun muassa terästeollisuudessa, kun junarahdit eivät liiku. Toisaalta rekalla saadaan kuljetettua ”luokkaa yksi kela per rekka”, kuten Teknisen kaupan liiton toimitusjohtaja Markku Uitto kertoi Kauppalehdelle.

Jo normaalioloissa 90 prosenttia kuljetuksista liikkuu maanteillä.

Maanteiden tavaraliikenteen ja logistisia palveluja tarjoavien yritysten edunvalvontajärjestö SKAL on selvittänyt, kuinka lakko on vaikuttanut sen noin 4 000 jäsenyritykseen.