
Puola houkuttelee veroeduilla
Verohelpotuksia saa sadoilla paikkakunnilla eri puolilla Puolaa. Ruotsalaisyhtiöt hyödyntävät niitä suomalaisia enemmän.
Puola havittelee muista maista investointeja reippailla verohelpotuksilla. Mikäli yritys sijoittaa tuotantoaan erityistalousalueille, veroista voidaan vähentää jopa puolet. Koska erityistalousalueet alkavat olla täynnä, verohelpotusten ehtoja päätettiin muuttaa.
Kesäkuun alussa presidentti Andrzej Duda vahvisti päätöksen, että veroetu on voimassa uusille investoinneille koko maassa 10–12 vuoden ajan, mutta nykyisillä erityistalousalueilla 15 vuoden ajan. Muutos astuu voimaan ensi vuoden alussa.
Tukea saa vastedes sitä enemmän, mitä korkeampi työttömyys alueella on – ja mitä heikommin menestyneestä alueesta on kyse. Nykyisten erityistalousalueiden laajemmat verohelpotukset säilyvät entisellään vuoden 2026 loppuun.
Maassa on kaikkiaan 14 erityistalousaluetta. Kun mukaan lasketaan erityisalueiden satelliitit, helpotuksia saa liki 400 paikkakunnalla eri puolilla maata. Erityistalousalueet ovat houkutelleet investointeja arvioiden mukaan noin 20 miljardin euron edestä. Uusia työpaikkoja on syntynyt kaikkiaan noin 200 000.