Sdp:n tehtävä on raivata uskottava tie kohti sotilaallista liittoutumista

Sorsa-säätiön johtaja: Sdp:n tehtävä on raivata uskottava tie kohti sotilaallista liittoutumista.

Profiilikuva
Puheenvuoro
Teksti
Suomen Kuvalehti
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Venäjän häikäilemätön hyökkäys Ukrainaan on ulkoinen sokki, joka pakottaa Suomen uudelleenarvioimaan turvallisuutensa perusteita.

Pääministeripuolue Sdp on ratkaisevassa asemassa, kun valtiojohto ja eduskunta ar- vioivat kevään aikana Suomen ulkopoliittista linjaa. Samanaikaisesti Sdp puolueena joutuu miettimään uudelleen suhtautumistaan Nato-jäsenyyteen.

Sotilaallinen liittoutuminen on Sdp:lle hankala aihe. Puolueen viesti viime viikkoina on ollut, että päätökset Natosta tulee tehdä rauhassa ja harkiten. Selvitykset, prosessit ja laajat keskustelut antavat aikaa sekä poliittisten päättäjien että puolueen kannanmuodostukselle.

Isänmaan edun lisäksi Sdp:ssä joudutaan pohtimaan sisäpolitiikkaa. Ukrainan sodan myötä yleinen mielipide on kääntynyt nopeasti Nato-jäsenyyden kannalle. Puolueessa tiedetään, että olisi virhe lähteä ensi vuoden eduskuntavaaleihin ilman selvää Nato-kantaa.