Pörssiyhtiö Loudspringin Afrikka-firmassa lisää outouksia: Esittelee muokattua kuvapankkikuvaa tuotteenaan

Nocartin hallituksen puheenjohtaja sanoo, ettei tiedä yhtiön hankkeista.

Afrikka
Teksti
Salla Vuorikoski

Veronmaksajien tukeman ja useiden ministerien vienninedistämisapua saaneen Nocart-yhtiön satojen miljoonien eurojen hankkeista paljastuu lisää outoja seikkoja. 

Suomen Kuvalehti kertoi 31. elokuuta epäselvyyksistä, jotka koskevat pörssiyhtiö Loudspringin salkkuyhtiön Nocartin toimia Afrikassa.

Nocart kertoo myyvänsä Afrikkaan tuotteita, joiden avulla voidaan tuottaa uusiutuvaa energiaa esimerkiksi auringosta tai lehmänlannasta. Nocart esittelee tuotteitaan verkkosivuillaan. Joukossa on kuva koneesta, jonka kyljessä on Nocartin logo.

Tarkempi tutkiminen paljastaa, että kuva on muokattu versio kansainvälisen kuvatoimisto Getty Imagesin vanhasta kuvasta.

Alkuperäinen kuva on otettu vuonna 2007. Nocart perustettiin vuonna 2010.