Perustuslaki­valiokunta aiemmassa hoitajien pakkolaki­kiistassa: Oikeus elämään jyrää työtaistelu­oikeuden

Sdp vastusti hoitajien edellisen ison työtaistelun yhteydessä kovaan ääneen samantapaista potilasturvallisuuslakia, jota puolueen oma ministeri Aki Lindén yrittää nyt viedä eteenpäin.

Hallituksen viime aikoina tiivistyneet rivit uhkaavat taas revetä, kun laajenemassa oleva hoitajalakko kasvattaa paineita varmistaa hoitajien saatavuus työtaistelun aikana.

Keinona olisi samantapainen potilasturvallisuuslaki, jonka eduskunta hyväksyi vuonna 2007 hoitajien edellisen laajan työtaistelun aikana. Tuolloin hoitajien ammattijärjestö Tehy käytti painostamiseen muun muassa jäsentensä joukkoirtisanoutumista, mikä oli silloin ja on edelleenkin työmarkkinapolitiikassa hyvin harvinainen keino.

Lain nojalla olisi voitu tarvittaessa määrätä töihin periaatteessa hyvin laaja joukko terveydenhuollon ammattilaisia, myös työtaistelun takia irtisanoutuneet ja esimerkiksi eläkkeelle jääneet.

Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd) vahvisti viikonvaihteessa Helsingin Sanomille, että hän aikoo viedä uuden potilasturvallisuuslain valtioneuvoston hyväksyttäväksi tällä viikolla. Lindén on päätynyt tähän ratkaisuun keskusteltuaan tilanteesta muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön virkamiesten, sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran ja oikeuskanslerin kanssa.

Esityksen hyväksyminen ei ole hallituksessa läpihuutojuttu. Hallituspuolueista vasemmistoliitto on selkeästi sitä vastaan. Myös demareille laki on hankala. Viimeksi pääministeri Sanna Marin luonnehti sitä lauantaina Ylen Ykkösaamussa ”erittäin epämiellyttäväksi”.

Vihreissäkin on paljon lain tarpeellisuuden epäilijöitä. Muun muassa sijaispuheenjohtaja Iiris Suomela on kertonut suhtautuvansa siihen ”hyvin kriittisesti”.

 

Poliittinen asetelma on nyt toinen kuin edellisessä hoitajien työtaistelussa. Tuolloin Suomessa oli Matti Vanhasen (kesk) porvarivetoinen keskustan, kokoomuksen, vihreiden ja Rkp:n hallitus, jolla ei ollut samanlaisia periaatteellisia ongelmia vastaavan lain viemisessä eduskuntaan.

Hallituksen poliittinen voima riitti tuolloin lain hyväksyttämiseen eduskunnassa. Siihen tarvittiin vain yksinkertainen enemmistö, sillä perustuslakivaliokunta puolsi esityksen hyväksymistä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Perustuslakivaliokunnan 2007 antama lausunto on mielenkiintoinen myös tämänkertaisen työtaistelun kannalta, sillä monet silloin esille nousseet periaatteelliset näkökohdat ovat yhä ajankohtaisia.

Kimmo Sasin (kok) johtama valiokunta totesi, että ehdotetun sääntelyn taustalla oli ”perusoikeuksien turvaamiseen tähtääviä erittäin painavia perusteita”. Lausunnon mukaan kysymys oli viime kädessä kiireellistä sairaanhoitoa tarvitsevien potilaiden ”oikeudesta elämään ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen”.

Tässä yhteydessä lausunnossa viitattiin perustuslain 19. pykälän ykkösmomenttiin. Sen mukaan jokaisella, joka ei ”kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa”, on oikeus välttämättömään huolenpitoon eli myös kiireelliseen sairaanhoitoon.

Valiokunta kiinnitti huomiota myös saman pykälän kolmosmomenttiin. Siinä todetaan, että julkisella vallalla on velvollisuus turvata kaikille riittävät terveyspalvelut.

Toisaalta lausunnossa viitattiin siihen, että potilasturvallisuuslaki mahdollisti puuttumisen muun muassa ammatilliseen yhdistymisvapauteen ja työtaisteluoikeuteen, jotka niin ikään nauttivat perustuslain – ja myös kansainvälisten ihmisoikeussopimusten – suojaa.

Näihin oikeuksiin voitiin kuitenkin valiokunnan mielestä kajota, sillä ”potilaiden hengen turvaamiseksi tai pysyvän vakavan vammautumisen estämiseksi tarvittava hoito” oli voitava turvata myös työtaistelun aikana.

Lausunnossa muistutettiin, että kansainvälisten sopimusten mukaan kansalaisoikeuksia voitiin rajoittaa, jos koko yhteiskunnan olemassaolo oli vaarassa.

”Koko terveydenhuoltojärjestelmän elintärkeiden toimintojen lakkaaminen tai olennainen vaikeutuminen joukkoirtisanoutumisen kaltaisesta toimenpiteestä johtuvan äkillisen henkilöstövajeen vuoksi voidaan seuraamuksiltaan valiokunnan mielestä rinnastaa yhteiskunnan olemassaoloa ja hyvinvointia uhkaavaan vaaratilanteeseen”, perustuslakivaliokunta päätteli.

Lausunto ei ollut yksimielinen. Siihen jätettiin kaksi eriävää mielipidettä, joista toisen jättivät valiokunnan sosiaalidemokraattiset jäsenet ja kristillisdemokraatteja edustanut Kari Kärkkäinen ja toisen vasemmistoliiton Veijo Puhjo.

Sosiaalidemokraattien ja Kärkkäisen eriävässä mielipiteessä kiinnitettiin huomiota muun muassa siihen, että lakiesitys mahdollisti myös työtaistelun ulkopuolisten terveydenhuollon ammattilaisten määräämisen töihin sakon uhalla. Tämä ei allekirjoittajien mielestä vastannut kansainvälistä ihmisoikeuskäytäntöä.

Puhjon mielestä esitys puuttui niin merkittävästi työntekijöiden oikeuksiin, että se olisi pitänyt hyväksyä vaikeutetussa säätämisjärjestyksessä määräenemmistöllä.

Myös Lindénin nyt ajama laki käsitellään perustuslakivaliokunnassa.

 

Hallitus–oppositio -jako näkyi 2007 myös sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, joka laati Vanhasen hallituksen esityksestä varsinaisen mietinnön.

Mietintöön jätettiin valiokunnassa kolme vastalausetta, joista Marjaana Koskisen (sd) ja Erkki Virtasen (vas) tekemässä vaadittiin esityksen hylkäämistä kokonaan.

Muutkin sosiaalidemokraatit kuvailivat lakia hätiköidyksi ja vaativat siihen merkittäviä muutoksia.

Muutokset eivät menneet täysistunnossa läpi. Sen jälkeen koko vasemmisto, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset äänestivät lain hylkäämisen puolesta. Keskustelussa demarit kutsuivat sitä pakkolaiksi ja orjalaiksi ja syyttivät hallitusta hoitajien kyykyttämisestä.

Koska perustuslakivaliokunta oli kuitenkin tullut siihen tulokseen, että laki voitiin hyväksyä yksinkertaisella enemmistöllä, hallituksen äänet riittivät sen läpimenoon.

Presidentti Tarja Halonen vahvisti lain vielä samana päivänä. Hän sanoi pitävänsä hyvänä asiana, että laki oli laadittu, mutta toivovansa, ettei sitä tarvitsisi soveltaa.

Työtaistelussa syntyikin sopu vain parin päivän päästä. Sen syntymistä helpotti, että takana oli pitkä nousukausi, ja taloudessa oli pelivaraa eri tavalla kuin nyt.

Hoitajat saivat tuntuvat palkankorotukset – jotka tosin valuivat pian muillekin aloille – ja laki raukesi tarpeettomana.

Niin syvälle se ei kuitenkaan ole viidessätoista vuodessa hautautunut, etteikö se vielä kykenisi nousta kummittelemaan.