Perussuomalaiset lähtee puoluekokoukseen kisaamaan yksimielisyydestä – asetelmassa on kaikuja kahdeksan vuoden takaa

Kun perussuomalaiset nousi edellisen kerran hallitukseen, sen puoluekokouksesta tuli jakaantumisen esinäytös. Nyt Tampereelle suuntaava väki vakuuttelee yhtenäisyyttä.

Kahdeksan vuotta sitten perussuomalaiset valmistautui puoluekokoukseen tilanteessa, joka kuulostaa tutulta.

Puolue oli vaaleissa osoittanut, ettei sen aiempi suosio ollut sattumaa. Siitä oli tullut uunituoreen oikeistohallituksen toiseksi suurin puolue. Hallitus oli valmis turvautumaan epäsuosittuihinkin päätöksiin maan julkisen talouden korjaamiseksi.

Kaikki ei ollut ruusuista ennen Turussa elokuussa 2015 pidettyä kokousta. Kesällä julkisuudessa oli puitu puolueen edustajien esiintymisiä ja lausuntoja. Kansanedustaja Olli Immonen oli poseerannut yhteiskuvassa kansallissosialistisen Suomeen Vastarintaliikkeen jäsenten kanssa. Tämän jälkeen julkisuudessa velloi Immosen Facebook-kirjoitus, jossa hän unelmoi monikulttuurisuuden lopusta.

Turussa pidetty puoluekokous on sittemmin noussut merkitykselliseksi, sillä sen on katsottu ennakoineen vallanvaihdosta kaksi vuotta myöhemmin. Esimerkiksi Suomen Kuvalehti huomioi, että europarlamentaarikko Jussi Halla-aho sai tuntuvammat aplodit kuin puheenjohtajana jatkanut Timo Soini. Kaksi vuotta myöhemmin puolue jakaantui kahtia.