Paavo Väyrynen: Koiviston vaino oli eroni syy
Keskustapomo ei halunnut antaa Olli Rehnille mahdollisuutta edistää omaa uraansa hänen kustannuksellaan.
Euroopan parlamenttiin uudelleen pyrkivä Paavo Väyrynen (kesk) täydentää ensi viikolla ilmestyvässä Suomen linja -kirjassaan (Paasilinna) kuvaa siitä, miksi hän luopui aikoinaan puolueensa puheenjohtajan paikalta.
Väyrynen on aikaisemmin luonnehtinut 1990 tekemäänsä lähtöpäätöstä poliittisen uransa ja koko elämänsä ainoaksi virheeksi. Väyrysen on kerrottu tuolloin laskeneen sen varaan, että hän pystyisi käytännössä johtamaan keskustan politiikkaa ilman muodollista asemaakin. Olettamus osoittautui kuitenkin vääräksi, kun seuraajaksi valittu Esko Aho irrottautui Väyrysen otteesta ja kääntyi lopulta oppi-isäänsä vastaan.
Nyt Väyrynen paljastaa, että lähdön taustalla oli myös välirikko silloisen presidentin Mauno Koiviston kanssa. Koivisto ja Väyrynen olivat ottaneet yhteen sekä 1987 eduskuntavaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa että seuraavana vuonna pidetyissä presidentinvaaleissa. Kaksikon näkemykset sekä talous- että ulkopolitiikasta olivat kaukana toisistaan, eivätkä henkilökemiatkaan kohdanneet.
”Mauno Koiviston vaino oli keskeinen syy, että luovuin kesällä 1990 puolueen puheenjohtajan tehtävästä. Se kävi voimille. Ajattelin, ettei ainakaan minun persoonaani voitaisi käyttää tekosyynä keskustan syrjäyttämiseksi vaalien jälkeen muodostettavasta hallituksesta”, Väyrynen kertoo.
Lähtöön vaikutti myös keskustan sisällä syntynyt asetelma. Väyrynen oli saanut jo ennen sitä yhden vastaehdokkaan, kun silloinen varapuheenjohtaja Olli Rehn oli haastanut hänet.
