Museo-obligaatio

Yhteiskunnallinen keskustelu on sitten vekkulia. Samanaikaisesti kun sote-soppaan ollaan lisäämässä yksityistämismaustetta, halutaan kulttuuripuolella lisätä julkisen sektorin satsausta Guggenheimiin.

Kulttuuriin pitää toki panostaa, mutta leikkauslistojen loisteessa se voi olla poliittisesti vähän vaikeaa.

Luovalta luokalta voisi odottaa luovempiakin ratkaisumalleja, sillä tuputtaahan jo sana luovuus itsessään ratkaisua. Kirjaimia uudelleen ryhmittelemällä luovuus-sanan sisältä kun löytyy selkeä ohjeistus: luo, uus ja luovu.

Luovutaan siis vanhasta. Perinteistäkin perinteisempi veronmaksajan kukkarolla käynti ei luovuuden tunnusmerkistöä oikein enää täytäisikään.

Uuden luonti onkin sitten vaikeampaa, mutta ei mahdotonta, sillä marimekkolaisen luovuusperinteen perusteellahan tiedetään, että kaikki uusi on jo kertaalleen keksitty. Niinpä Guggenheimin rahoituksellekin on luotavissa malli, jota on jo aikaisemmin menestyksellisesti käytetty parissakin kohteessa.

Rahoitusmallin kehittelyssä ei siis tarvitse sortua plagiointiin, vaan voidaan turvautua konsulttijargonista tuttuun ”parhaiden käytäntöjen” soveltamiseen. Tässä tapauksessa oppia voi parhaiten ottaa Kotkaan rakennetun Merimuseon rahoitusratkaisusta, josta osa hoidettiin erityisellä Merimuseo-obligaatiolla.

Tällaisista hankeobligaatioista löytyy toinenkin esimerkki. Westenergyn omistama Mustasaaren jätevoimala toteutettiin osittain viime vuonna liikkeelle lasketulla Hyötyenergia-obligaatiolla, jota tarjottiin yksityisten sijoittajien merkittäväksi sekä Suomessa että Japanissa. Kummassakin esimerkkita­pauksessa obligaatio-operaa­tioiden käytännön toteutuksesta vastasi Kuntarahoitus Oy.

Suomeen ollaan oltu tuomassa myös nk. Yliopisto-obligaatiota, jolla voitaisiin rahoittaa mm. oppilaitosten investointeja. Yhtään tällaista muutamissa maissa käytössä olevaa yliopisto-obligaatiota ei ole vielä ainakaan toistaiseksi Suomessa lanseerattu.

Tällainen hankekohtainen osarahoitusmalli olisi suorastaan kuin tehty Guggenheimia varten. Se olisi demokraattisempi kuin kaupunginvaltuuston päätös konsanaan, sillä pääsisihän siinä jokainen museon ystävä ja hankkeeseen uskova äänestämään suoraan omalla lompakollaan.

Guggenheim-obligaatio olisi siinäkin mielessä tutkimisen arvoinen vaihtoehto, että se voitaisiin suunnata myös ulkomaisille sijoittajille samaan tapaan kuin Hyötyenergia-obligaatio suunnattiin Japanin markkinoille.

Kun Guggenheim laskee kävijämääräennusteissaan varsin paljon venäläisturistien varaan, niin luonteva suunta olisi suunnata obligaationkin myyntiponnistelut vaikkapa Pietariin.

Samalla obligaation vastaanotolla tulisi testattua ennakkoon Guggenheimin Venäjä-kortin vahvuutta.

Jotta Kuntarahoitus voisi edes periaatteessa Guggenheim-obligaatiosta kiinnostua, täytyisi kyseinen museotoiminta olla selkeästi tulkittavissa Helsingin kaupungin toimialaan kuuluvaksi. Jos poliittisjuridisesti päädyttäisiin kuitenkin päinvastaiseen tulkintaan, niin jälleen kerran luovuutta osoittaen olisi varmaan löydettävissä joku toinen rahoittajataho G-obligaa­tion toteuttajaksi. 

Markku Hurmeranta

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.