Miten olisi sijoituskohteena HIFK?

Joukkorahoituksessa on tarjolla fiilistelysijoituksia.

HIFK
Teksti
Karo Hämäläinen

Ravintolan, panimon tai urheiluseuran pienosakkaaksi? Joukkorahoituspalvelu Invesdorin sivuilta löytyy kosolti kohteita, joita olisi mukava tai kiinnostava omistaa.

Mukavuus ja kiinnostavuus ovatkin relevantteja kriteerejä, kun rahalla ei ole tarkoituskaan ensisijaisesti hakea tuottoa vaan olla mukana hyväksi kokemassaan hankkeessa. Parin viime vuoden aikana yleistyneen joukkorahoituksen ydin tuntuukin löytyvän juuri sieltä.

Joukkorahoituspalvelu on aloitteleville yrityksille uusi kanava hankkia alkuvaiheen rahoitusta: yritys panee käyntiin osakeannin ja markkinoi itseään joukkorahoituspalvelun sivuilla. Palvelun kautta sijoittaja voi merkitä haluamansa yhtiön osakkeita. Nettipalvelu tekee aloittelevien yritysten ja sijoitushaluisten kohtaamisesta helppoa verrattuna siihen, että yhtiö mainostaisi lehdissä ja ottaisi merkintöjä vastaan konttorillaan.

Joukkorahoituspalvelun kautta ostetut osakkeet ovat kuin mitä tahansa noteeraamattomia osakkeita. Niillä ei käydä kauppaa pörssissä vaan myyntihalun iskiessä osakkeille täytyy löytää ostaja omin voimin.

Joukkorahoituspalvelu Invesdor tekee kuitenkin yhteistyötä noteeraamattomiin osakkeiden välittämiseen erikoistuneen Privanet-pankkiiriliikkeen kanssa, ja Privanetissa on oma Invesdor-lista. Tällä hetkellä siellä on noteeraukset vain Rakuuna Olut Oy:lle, jolla kauppaa on käyty viimeksi marraskuun puolivälissä.