Mistä on mepit tehty – Katso millainen on tyypillinen europarlamentaarikko

Pääseekö maakunnista parlamenttiin? Vaikuttaako sukupuoli? Entä koulutus?

EU-vaalit
Teksti
Tuomo Lappalainen
Grafiikka
Hannu Kyyriäinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
SK-21-europarlamentaarikko-nettiin-graffa
© Hannu Kyyriäinen

Euroopan parlamentissa on ennen vuoden 2014 vaaleja istunut yhteensä 56 suomalaista. Aluksi Suomella oli siellä 16 paikkaa. Sen jälkeen määrä on pienentynyt vaali vaalilta 13:een.

Eduskuntaa on kutsuttu kansaksi pienoiskoossa, mutta europarlamentaarikoista eli mepeistä (Member of the European Parliament) ei voi sanoa samaa. Suomen mepit ovat olleet selvästi koulutetumpia kuin kansa keskimäärin. Yli 85 prosentilla on ollut korkeakoulututkinto ja joka kahdeksannella tohtoritausta.

EU-vaaleissa on arvostettu myös poliittista kokemusta. Useampi kuin kaksi kolmesta suomalaismepistä on toiminut ennen Brysseliin lähtöä kansanedustajana ja heistä vajaa kolmannes lisäksi ministerinä.

Naiset ovat olleet EU-parlamentissa paremmin edustettuina kuin kotimaan eduskunnassa. Brysselin koneeseen nousseista suomalaisista lähes puolet on ollut naisia.