Ministeri edellytti joustoa Business Finlandilta – Tarkastus: Löyhät kriteerit lisäsivät riskiä rahan päätymisestä väärään paikkaan

Tuoreen raportin mukaan Business Finlandin rahoituspäätösten joukosta löydettiin vain yksittäisiä tapauksia, joissa rahaa on myönnetty kriteerien vastaisesti.

Business Finland
Teksti
Jari Hanska
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Työ- ja elinkeinoministeriön tilaamassa sisäisessä tarkastuksessa löytyi yksittäistapauksia, joissa Business Finlandissa on rikottu rahoitukselle asetettuja kriteerejä. Raportissa kirjoitetaan, että puutteet eivät ole merkityksellisiä, “kun ottaa huomioon rahoitettujen avustusten kappale- ja euromäärät”.

Business Finland jakaa tukea kehityshankkeille, ei suoraa apua koronan aiheuttamaan kassakriisiin. Julkisuudessa on keskusteltu siitä, onko Business Finland ylipäänsä oikea taho jakamaan 800 miljoonan euron kriisirahoitusta koronaviruksen vaikutuksista kärsiville yrityksille. Tähän kysymykseen juuri valmistunut raportti ei ota kantaa.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) käynnisti sisäisen tarkastuksen huhtikuun lopulla.

Suomen Kuvalehti kertoi 17. huhtikuuta, että huomattava osa Business Finlandin jakamasta rahasta oli mennyt ohjelmisto- ja konsulttiyhtiöille.

Rahoituksen kohdentuminen herätti kritiikkiä, sillä esimerkiksi rajusti koronasta kärsinyt ravintola-ala oli saanut alkuvaiheessa vain reilut viisi prosenttia jaetusta rahoituksesta. Useat poliitikot kyseenalaistivat Business Finlandin kautta jaetun tuen.