Miljardien miinat: sote-uudistuksen vaikea käytäntö

Nämä kymmenen miljardiluokan karikkoa ovat sote-uudistuksen tiellä.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suuri soteratkaisu punnerrettiin periaatteessa kasaan marraskuussa. Nyt se pitäisi muuttaa uudeksi lainsäädännöksi, eli urakka on vain käytännön tekemistä vaille valmis.

Sosiaali- ja terveyspalveluita koskeva sote ja siihen liitetty maakuntauudistus laittaa samalla Suomen koko kuntatalouden uusiksi. Kukaan ei pysty vielä täysin ennakoimaan, millaisia uusia ongelmia valitut ratkaisumallit tuovat tullessaan. Yhden ongelman selvittäminen saattaa luoda kymmenen uutta.

Uudistusta valmistelevista työryhmistä yksi keskittyy rahoitukseen ja resurssiohjaukseen. Työryhmää johtaa valtioneuvoston yhteinen alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti. Valmistelu on tapahtunut täydessä radiohiljaisuudessa.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus kiirehtii lakiesityksiä. Valmista tulisi olla jo huhtikuussa.

Näistä kymmenestä kysymyksestä väännetään nyt kättä – miljardien eurojen, poliittisten intohimojen ja teknisten ongelmien vuoksi.