Metsäteollisuus palaa Suomen veturiksi

Vuonna 2013 Suomen viidestä suurimmasta vientituotteesta kolme oli lähtöisin metsästä.

biopolttoaineet
Teksti
Jarmo Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Alussa oli puu. Tai oikeastaan alussa oli käpy. Itä-Suomessa metsäaukealla parinkymmenen kilometrin päässä Neuvostoliiton rajasta. Kesällä sodan jälkeen, ehkä 1940-luvun lopussa tai 1950-luvulla.

Mutta nyt 60 vuotta myöhemmin on puu. Komea parikymmenmetrinen kuusi, jonka vihreä latvus vielä hetken heiluu toukokuun tuulessa.

Pian kuusi muuttuu noin 0,3 kuutiometriksi suomalaisen metsä- tai pitäisikö sanoa bioteollisuuden raaka-ainetta. Kaksi kertaa minuutissa metsäaukealla kuuluu matala thump, kun vihreä monitoimikone kaataa uuden puun. Sahanterä vinkaisee, vihreä latva piirtää kaaren ja thump.

Kuusten sekaan on jäänyt kasvamaan muutama mänty ja koivu. Ne koneen kuljettaja lajittelee kaatamisen jälkeen näppärästi omiin pinoihinsa. Kuusistakin tehdään eri pinoja käyttötarkoituksen mukaan. Paksu tukki menee sahalle tai vaneritehtaalle, ohuempi paperin tai selluloosan raaka-aineeksi.

Hakkuuaukea on muutaman kymmenen minuutin ajomatkan päässä UPM:n Kaukaan tehtaasta Lappeenrannassa. Matka on niin lyhyt, että aamulla kaadettu puu on jo iltapäivällä pinossa tehtaan pihalla.