Marinin hallituksen hätätuet: Business Finlandin koronarahaa eniten it-alalle ja liikkeenjohdon konsulteille

Koronarajoituksista kärsivät ravintolat ovat saaneet tukirahaa alle puolet verrattuna it-alaan.

koronavirus
Teksti
Jari Hanska

Koronakriisi avasi valtion rahahanat ja yrityksiä tuetaan nyt eri kanavia pitkin.

Valtion rahoitusyhtiö Business Finland myöntää kehitysrahoitusta pienille ja keskisuurille yhtiöille. Suomen Kuvalehti pyysi sieltä tiedot tähän mennessä myönnetystä rahoituksesta.

Aineistosta käy ilmi, että 16. huhtikuuta mennessä Business Finland oli tehnyt lähes 5200 myönteistä tukipäätöstä. Hylättyjä päätöksiä oli yli 1 300 eli viidesosa kaikista hakemuksista. Haku on ollut auki 19. maaliskuuta lähtien.

Business Finlandin tuki on tarkoitettu yrityksille, jotka työllistävät yli viisi henkilöä. Pienemmät yritykset ovat maaliskuun lopusta alkaen voineet hakea tukea ely-keskuksilta.

Business Finland tarjoaa sekä ”esiselvitysrahoitusta” että ”kehittämisrahoitusta” liiketoiminnan häiriötilanteisiin.