Kuinka yhteiskunta tuhoutuu - kyllä Grönlanti opettaa

Grönlannin viikingit eivät sopeutuneet ilmastomuutokseen ja menehtyivät. Siitä voi ottaa opiksi.

Kuvitus Janne Tervamäki.

Tuli hankittua kirja, joka teki suuren vaikutuksen. Kirjan nimi on Romahdus. Miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä (Terra Cognita). Tämä tieteen moniottelijan, professori Jared Diamondin kirja ilmestyi englanniksi jo viisi vuotta sitten. Kimmo Pietiläinen käänsi ja kustansi sen nopeasti suomeksi. Kirja oli ilmestyessään Tapaus, mutta en osannut siihen tuoreeltaan tarttua. Ei moni muukaan.

Nimensä mukaisesti kirja käsittelee ihmisyhteiskuntien tuhoa ja selviytymistä. Yhteiskuntien historia ulottuu 7 000 vuoden takaisista Uuden-Guinean ylänköjen viljelmistä nykypäivän Montanan osavaltioon Yhdysvalloissa.

Kirjassa on enemmän tuhoutuneita yhteiskuntia kuin menestystarinoita. Yksi menestystarina on Uuden-Guinean ylängöille kehittynyt viljelykulttuuri. Kun eurooppalaiset ilmestyivät 1930-luvulla lentokoneineen Uuden-Guinean taivaalle, he näkivät hämmästyksekseen valtavat, kastelulaitteiden halkomat pellot, jotka muistuttivat hollantilaisia viljelmiä. Ne olivat miljoonien ihmisten työn tulos.

Uudessa-Guineassa oli viljelty maata lähes yhtä kauan kuin niin sanotussa Hedelmällisessä puolikuussa nykyisten Syyrian ja Irakin alueella. Hedelmällinen puolikuu oli aikoinaan maailman maatalouden keskus, mutta nykyisin ei sen hedelmällisyydestä ole ihmisen aiheuttaman eroosion vuoksi paljon jäljellä.

Uudessa-Guineassa ihminen vältti liian väestönkasvun menetelmillä, joista osa on edelleen käytössä. Sota, vauvojen surmaaminen, metsäkasvien käyttö ehkäisyyn ja abortteihin olivat niistä tehokkaimpia. Nykyistä Uutta-Guineaa uhkaa väestöräjähdys, joka johtuu onnistuneesta terveydenhuollosta, uusista viljelykasveista ja heimosotien loppumisesta tai vähenemisestä.

Tuhoisa saalistusvimma

Diamond uskoo, että historia voi opettaa muuttamaan vääjäämättömään tuhoon johtavat toimintatavat. Esimerkiksi Pääsiäissaaren asukkaiden toiminta kivikaudella on varoittava esimerkki nykypäivälle.

Pääsiäissaaren rannoilla tuijottavien kivipatsaiden arvoitus on kiehtonut maailmaa siitä lähtien, kun hollantilaiset ”löysivät” saaren 1700-luvun alussa. Oli käsittämätöntä, miten puuttomalla saarella olleet, suurimmillaan kuusikerroksisen talon korkuiset patsaat oli louhittu, kiskottu ja pystytetty paikoilleen.

Nyt tiedetään, että saarella kasvoi aikoinaan eräs maailman suurimmista palmulajeista. Saaren heimopäälliköiden ja papiston kunnia ja asema vaativat, että puut kaadettiin rulliksi kivipatsaiden alle. Niitä pitkin patsaat kiskottiin köysillä louhokselta saaren rannalle, missä ne pystytettiin.

Kuka kaatoi Pääsiäissaaren viimeisen puun? Sitä ei tiedetä, mutta aikoinaan kukoistanut kymmenien tuhansien ihmisten kulttuuri sammui. Siihen vaikutti myös saaren alkuperäisten lintujen, kalojen ja maaeläinten sukupuutto, jonka ihminen aiheutti saalistusvimmassaan.

Grönlannin norjalaisasutuksen täydellinen tuho on myös opettavainen tarina. Norjalaiset pitivät kiinni vanhoista eurooppalaisista tavoistaan. He eivät juuri syöneet runsaita meren antimia. Nautakarja oli heille arvostetuin ruoka. Kun ilmasto keskiajalla viileni niin kutsutun pienen jääkauden aikana, norjalaiset eivät osanneet sopeutua tilanteeseen. Inuitit ajoivat koiravaljakoillaan ja kanooteillaan heidät kumoon.