Kilpailuta vanhan asuntolainan marginaali – Saatat säästää satoja euroja vuodessa

Vanhan asuntolainan marginaali kannattaa kilpailuttaa varsinkin silloin, jos se on yli yhden prosentin.

asuntolainat
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Harva tulee ajatelleeksi, että vanhan asuntolainan marginaalin voi kilpailuttaa milloin tahansa, vaikkei ole muuttamassa uuteen asuntoon.

Vanhojen asuntolainojen marginaalien kilpailuttaminen kannattaa erityisesti silloin, kun lainan nostosta on kulunut useampi vuosi. Yli yhden prosentin marginaalit asuntolainoissa ovat tänä päivänä tasolla, joissa on laskuvaraa.

Pankit haluavat pitää kiinni hyvistä asiakkaista, ja pelkkä viestin lähettäminen marginaalin laskusta omalle pankille yleensä tuottaa jo tulosta. Sinnikkyys palkitaan kilpailutuksessa: oman pankin lisäksi kannattaa kilpailuttaa pari muutakin pankkia.

Parhaimmillaan voi saada marginaalinsa jopa puolitettua, mikä saattaa tarkoittaa esimerkiksi 200 000 euron lainassa noin 1 000 euron säästöä vuodessa.

Jokainen asuntovelallinen on tietenkin yksilöllinen tapaus. Pankit tutkivat tarkasti velallisen taustat ja arvioivat asiakkaan maksukyvyn myös tulevaisuudessa. Tulot, ammatti, koulutus ja esimerkiksi perhetilanne voivat vaikuttaa marginaalin kokoon.