Kiinteistö­sijoitusjätti korotti vuokria kriisin aikana – Sponda: On sovittu, milloin indeksitarkistuksia tehdään

Sponda antoi kriisistä kärsiville ravintoloille helpotusta vuokranmaksusta, mutta nostaa muuten tilojensa vuokria indeksikorotuksella.

Anita Riikonen
Teksti
Mikko Niemelä

Amerikkalaisen pääomasijoittajan kokonaan omistama kiinteistösijoitusyhtiö Sponda on koronakriisin aikana nostanut Suomessa omistamiensa toimistokiinteistöjen ja kauppakeskuspaikkojen vuokria.

Yhtiön viestintä- ja brändipäällikkö Anita Riikonen viestittää, ettei Sponda voi kommentoida vuokrasopimuksiin liittyviä asioita. Riikonen ei kerro edes sitä, kuinka monta vuokralaista korotus koskee.

Yhtiön tilinpäätöksestä saa jotain käsitystä asiasta. Sen mukaan Spondalla oli vuoden 2019 lopussa 2 881 vuokrasopimusta ja pääosa vuokrasopimuksista Suomessa on sidottu vuosittaisiin tai puolivuosittaisiin indekseihin.

”Vuokrasopimuksissa on sovittu siitä, miten usein ja milloin indeksitarkistuksia tehdään”, Riikonen toteaa.

Toimituksen hallussa on Spondan vuokralaiselle lähettämä korotusilmoitus. Sen mukaan indeksikorotus on vähintään 1,25 prosenttia. Jos toimitilan vuokra on 10 000 euroa kuukaudessa, korotus tarkoittaa vähintään 125 euron lisälaskua.