Haussa pelastaja

Keskusta valitsee hallitus- ja aatepoliitikon väliltä. Antti Kaikkosesta tai Katri Kulmunista voi tulla siirtymäajan puheenjohtaja, jos kannatus ei nouse pohjalukemista.

Antti Kaikkonen
Teksti
Heikki Vento
Kuvat
Jarmo Wright Janne Körkkö
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Keski-ikäistä väkeä valuu Kouvolankylän VPK- talolle, jonka portailla tulijoita tervehtivät puolustusministeri Antti Kaikkonen julisteessa ja elinkeinoministeri Katri Kulmuni esitteensä kannessa. Kaikkonen on sonnustautuneena pukuun, Kulmunin päässä on pipo.

Oikea Kaikkonen ja aito Kulmuni ovat jo sisällä kättelemässä yleisöä, joka on tullut seuraamaan puheenjohtajatenttiä. Kaikkosen ja Kulmunin kamppailu päättyy 7. syyskuuta keskustan puoluekokouksen puheenjohtajavaaliin.

Keskustan kannatus syöksyi viime vaalikaudella ja pysähtyi huhtikuun eduskuntavaaleissa 13,8 prosenttiin. Vastuun otti eroava puheenjohtaja Juha Sipilä. Kouvolalaisen Kalle Ylimäen mukaan tappio johtui väärästä politiikasta.

”Oltiin liian liberaaleja. Teimme asioita, jotka kismittivät kenttäväkeämme. Esimerkiksi laki sukupuolineutraalista avioliitosta ja alkoholilain uudistus jakoivat puoluetta”, Ylimäki sanoo.