Keskusta havittelee useita huippuvirkoja – Kela, Suomen Pankki, Kuntaliitto...

Eduskuntaryhmälle uusi vetäjä. Lisäksi pääjohtajia ja ehkä uusia ministereitä.

Anu Vehviläinen
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Päähallituspuolue keskustassa pohjustetaan laajaa nimityskierrosta, jossa on mukana keskeisimpiä poliittisia tehtäviä ja huippuvirkoja.

Kierrätyksen käynnisti eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen, joka ilmoitti siirtyvänsä ryhmän johdosta keskustan presidenttiehdokkaaksi.

Vanhasen seuraajaksi on ehdolla joukko miehiä. Listan kärjessä ovat kansanedustajat Antti Kaikkonen, Timo Kalli, Jari LeppäMauri Pekkarinen ja Tuomo Puumala.

Kukaan ei ole virallisesti vielä ilmoittanut aikeistaan. Jokaisen valinta avaisi jakoon uuden merkittävän eduskuntatehtävän. Pekkarinen joutuisi jättämään varapuhemiehen virka-auton, muut ovat valiokuntapuheenjohtajia.

Pääministeri ja puoluejohtaja Juha Sipilä ei ole paljastanut suosikkiaan. Kallia pidetään hallituksen uskollisena renkinä. Pekkarinen puolestaan olisi innokas keskustelija, joka kuitenkin saattaisi opastaa opposition lisäksi myös hallitusta.