Kesko aikoo rakentaa 20 uutta Citymarketia kahdessa vuodessa

Kesko
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kuva Pekka Sakki Lehtikuva

Kesko aloittaa lähes puolen miljardin euron suuruiset investoinnit uusiin kauppapaikkoihin. Tarkoituksena on rakentaa 20 uutta Citymarketia ja 50 K-supermarketia vuoden 2012 loppuun mennessä. Myymälät sijoitetaan tasaisesti eri puolille Suomea. Liikepaikat on jo katsottu valmiiksi.

Yhtiö kertoi suunnitelmistaan osavuosikatsauksensa julkistamisen yhteydessä perjantaina.

Kesko ei ole perustanut moneen vuoteen uusia kauppapaikkoja yhtä ripeään tahtiin. Nyt uskallusta on, sillä viime vuoden aikana avattujen uusien Citymarkettien ja K-supermarkettien myynnit ovat saavuttaneet normaalin tason nopeammin kuin koskaan aikaisemmin.

Rohkeutta on lisännyt myös se, että kulutuskysynnän arvellaan kasvavan. Tämä johtuu kuluttajien luottamuksen vahvistumisesta sekä matalana jatkuneesta korkotasosta. Keskon näkemyksen mukaan taantuma on taittunut ja talous lähtee kasvuun.

Jätti-investointien suuruus tarkentuu, kun lopullisesti selviää tulevatko uudet kauppapaikat omiin vai vuokratiloihin. Keskon ei ole järkevää omistaa itse kaikkia paikkoja, koska muuten yhtiön tase paisuu liian suureksi.

Tyypillinen kuvio on, että sijoittaja rakentaa paikat valmiiksi ja jää sen jälkeen Keskon vuokranantajaksi. Tällaisia ovat muun muassa eri rakennusliikkeet ja eläkekassat.

Uusia uhkakuvia

Pelkkää auringonpaistetta ei lähitulevaisuus kuitenkaan ole. Keskon pääjohtajan Matti Halmesmäen mukaan ilmassa on useita uhkakuvia.

“Esimerkiksi työttömyys pysyy korkealla tasolla, kun valtion ja kuntien työpaikat vähenevät. Tämän lisäksi kaikki verot nousevat: nykyisellä menotasolla valtion on pakko kiristää verotusta”, Halmesmäki sanoi. Koska kuntien talous ei ole vahvalla pohjalla, niissäkin on paineita veroasteen nostoon.

Ja myös Keskon on varauduttava siihen, että korkotaso lähtee nousuun rahoitusmarkkinoiden herkkyyden vuoksi.

Epävarmuustekijöihin kuuluu vielä se, että uusien kauppapaikkojen perustaminen vaikeutuu kaavoituksen kiristymisen vuoksi. Suomessa seisoo parhaillaan useita suuria kaupan hankkeita, joille ei ole myönnetty lupia. Matti Halmesmäen mukaan mahdollisuus saada uusia suuryksiköitä kaavoitettua on vaikeutunut.

Kuvassa Lohjan Citymarket. Kuva Pekka Sakki / Lehtikuva