Keijo Korhonen metsäteollisuuden kriisistä: "Nauttikaamme EU:n siunauksista!"

Kainuu
Teksti
Jyrki Jantunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
UPM Kajaani

Viime vuosikymmenten vahva kainuulaisvaikuttaja Keijo Korhonen syyttää Suomen EU-myönteisiä lökäpöksyhallituksia metsäteollisuuden vaikeuksista. Venäjää ei hänen mielestään voi osoitella mitenkään.

UPM ilmoitti keskiviikkona, että Kajaanin paperitehdas suljetaan. Tehtaalla oli hiljaista illalla 11.syyskuuta 2008. Imatran ja Kajaanin seutukunnat on nimetty äkillisen rakennemuutoksen alueiksi. Valtioneuvoston päätös on voimassa vuoden 2010 loppuun.

Keijo Korhonen

Tohtori Keijo Korhonen on syntyperäinen kainuulainen, Kainuun Sanomien entinen päätoimittaja, ulkoministeriön alivaltiosihteeri ja keskustapoliitikko. Viime vuosina Korhonen on toiminut Arizonan yliopistossa kansainvälisen politiikan professorina.

UPM:n ja Stora Enson jättisupistukset olivat Korhoselle, entiselle ulkoministerille ja oman valitsijayhdityksen presidenttiehdokkaalle, “surullinen uutinen”, mutta “ei mikään yllätys”.

“Jo 15 vuotta sitten ennustin näin käyvän, jos Suomi jätetään Euroopan unionin armoille. Globaalisten markkinavoimien mielestä Suomessa pitäisi tehdä paperia Brasilian puunhinnoilla ja Kiinan palkoilla.”

Miksi näin on käynyt ja kuka siihen on syypää?

“Syynä on EU-Suomen yhteiskunta- ja talouspolitiikka ja sen pohjana oleva yhteiskunta- ja talousfilosofia. Suomesta on tehty uusliberalismin mallimaa, köyhät kyykkyyn, Syrjä-Suomi ajetaan alas, väki keskitetään etelään ja rannikoille.”

Missä määrin voimme syyttää Venäjää Suomen metsäteollisuuden ahdingosta?

“Ei missään määrin. Syyttäkää EU-Suomen lökäpöksyhallituksia, jotka ovat laiminlyöneet kahdenväliset taloudelliset ja poliittiset suhteet Venäjän kanssa. Muistelkaapa Kekkosen aikaa: silloin vaurastuimme idänkaupalla. Vastuu on Suomen hallituksen ja Brysselin nuoleskelijoiden.”

Miten kainuulaisille nyt käy ja mitä heidän työllisyytensä turvaamiseksi tulisi tehdä?

“Kainuulaiset ja Kainuun samoin kuin koko isänmaamme pelastaa vain kertakaikkinen talouspoliittinen suunnanmuutos: irti EU:n holhouksesta.”

Onko Suomen metsäteollisuudella tulevaisuutta?

“Kyllä, jos tehdään se, mitä olisi pitänyt tehdä hukattujen puolentoista vuosikymmenen aikan. Metsäteollisuus takaisin suomalaiseen omistukseen ja Suomen oman valvonnan alle; yhteistyö – kahdenkeskinen, ei EU:n osana – maailman suurimmat metsävarat omaavan naapurimme kanssa; suomalaisen teknologian ja osaamisen vienti Venäjälle; Karjalan metsäteollisuus nousuun yhteistyöllä suomalaisten kanssa; Kajaani- OY:lle erikoispaperin tuotantoa, paperintuotannon teknologista kehittämistä, kouluttamista, osaamista, taitojen ja tietojen vientiä ulkomaille.”

“Sääliksi käy suomalaisia. En viitsi edes sanoa, että niin makaa kuin petaa: nauttikaamme nyt EU:n siunauksista luokan parhaana oppilaana.”

Teksti
Karri Kokko

Kuvat
Jussi Nukari / Lehtikuva
Timo Jaakonaho / Lehtikuva

Keskustelu metsäteollisuuden vaikeuksista
Tahdon asia? (Nurkanvaltaaja 10.9.2008)

Lisää aiheesta
UPM ja Stora Enso kertoivat jättisupistuksista (SK netti 10.9.2008)
Suomen paperitehtaat uhan alla (SK netti 10.7.2008)
Tutkija: Hallituksen keinoilla metsäteollisuuden työpaikat eivät pelastu (SK netti 26.3.2008)
Metsäteollisuus hölmöili itsensä kriisiin (SK nett 17.1.2008)
Suurten ongelmien unohtaminen keljuttaa Karvista (SK netti 17.1.2008)
Jukka Härmälä: Metsän vahvimmat jäävät eloon (SK netti 25.10.2007)