Kansanrintama jakaa vallan uusiksi: Juha Sipilä olisi vahva ehdokas puhemieheksi, puolueiden salkkujako hahmottuu

Kokoomus on menettämässä paikkansa eduskunnan puhemiehistössä. Hallitusratkaisu jakaa eduskunnan istuntosalin kahtia: oppositio jää oikealle.

Uusi punamultahallitus panee ministeripaikkojen lisäksi uusiksi myös eduskunnan puhemiehistön. Kierrätys alkaa, jos sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne onnistuu kokoamaan Sdp:n, keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja ruotsalaisen kansanpuolueen yhteishallituksen.

Viiden puolueen hallituksella on 117 kansanedustaja. Vaaleissa tulevat hallituspuolueet menestyivät siedettävästi. Yhteistappio oli vain kolme paikkaa, koska vihreiden, Sdp:n ja vasemmistoliiton menestys korvasi keskustan 18 paikan menetyksen.

Pääministerinimityksen jälkeen Rinne joutuu eroamaan eduskunnan puhemiehen paikalta. Uudeksi puhemieheksi hallitusrintama äänestänee keskustalaisen.

Vahvin ehdokas tehtävään olisi keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, jos hän vain ottaa paikan vastaan. Tiedotustilaisuudessa Sipilä ei pystynyt peittelemään hymyään, kun häneltä kysyttiin puhemiehen tehtävästä.

Kokoomuksen jääminen oppositioon tarkoittanee sitä, että ykköspuhemiehenkin paikasta haaveillut tämänhetkinen toinen varapuhemies Paula Risikko (kok) joutuu tekemään puhemiehistössä tilaa keskustalaiselle. Sdp:n puhemiehen paikka vaihtuu varapuhemiehen tehtävään.