Kanerva saanut tappouhkauksia

Ilkka Kanerva
Teksti
Jyrki Jantunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok) kertoo Iltalehdessä joutuneensa uhkailun kohteeksi. Kanerva on saanut tekstiviestikohun alettua jopa tappouhkauksia.

Kanerva ei kerro tarkemmin uhkausten sisällöstä, mutta toivoo niiden loppuvan. Hänen mukaansa kyseessä on vakava asia, sillä uhkaukset ovat laittomia ja oikeudettomia.

Valtioneuvoston kanslian valmiusosasto on tietoinen Kanervan saamista uhkauksista. Osastopäällikkö Hannu Kuikka kertoo uhista vain sen, että niistä on toimintaohjeiden mukaisesti ilmoitettu toimivaltaiselle viranomaiselle eli suojelupoliisille.

Myös tekstiviestikohuun liitetyt naiset ovat saaneet uhkauksia. Kanervalta tekstiviestejä saanut tanssija Johanna Tukiainen kertoi maanantaina Iltalehdessä, että hänen henkeään on uhattu. Tukiainen aikoo tehdä uhkauksista tutkintapyynnön poliisille.

Tiistain Ilta-Sanomissa taiteilija Maija Tuurna sanoo saaneensa painostusryöpyn kerrottuaan Kanervan piirittäneen häntä vuosina 1998-99. Tuurna ei ole saanut tappouhkauksia. Molemmat naiset sanovat pelkäävänsä uhkauksien vuoksi.

STT 18.3.2008