Julkisalat valmiina vääntöön

Vientialojen sopimukset olivat palkkakierroksen helppo pala.

politiikka
Teksti
Heikki Vento

Ensi viikolla alkaa liittokohtaisen tulokierroksen suurin testi, kun julkisen sektorin ja kaupan alan neuvottelut jatkuvat. Tammikuun loppuun mennessä pitäisi sopia yli miljoonan palkansaajan työehdoista.

Syksyllä alkaneiden neuvotteluiden helpoin osa on takana. Vientialat eli metsä- ja teknologiateollisuus puristivat yhteisymmärryksen nopeasti. Sopimusten tärkeimmät osat ovat yhteensä 3,2 prosentin palkankorotukset kahden vuoden aikana ja paikallisen sopimisen lisääminen.

”Ruotsin malli on tehnyt naisvaltaisista aloista matalapalkka-aloja.”

Palkkakierroksen pohjaksi järjestöt yrittivät soveltaa Ruotsin mallia, jossa vientialojen sopimukset olisivat määritelleet palkankorotusten tason. Hanke kariutui, mutta työnantajaleirissä vientiliittojen sopimuksia pidetään rajana, jonka yli muilla aloilla ei voi mennä.