Irtisanomissuoja on silkka vaaliase – tähtäimessä äänien lisäksi ay-liikkeen vaalirahat

Uutisanalyysi: Suostuminen ay-liikkeen vaatimukseen olisi merkki heikosta hallituksesta, joka jälleen perääntyy.

hallitus
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Hallituksen suunnitelmasta alentaa alle kymmenen työntekijän yritysten irtisanomissuojaa on tullut valtaruletin pelimerkki, jossa lain sisältö on sivuseikka.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen lakihanke sopii mainiosti vaaliaseeksi kiistan kaikille osapuolille.

Palkansaajajärjestöjen suuri tavoite on työmarkkinoiden kolmikannan turvaaminen. Hallituksen on peruttava esityksensä, koska sillä ei ole työmarkkinoiden keskusjärjestöjen hyväksyntää.

Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK, toimihenkilökeskusjärjestö STTK ja korkeasti koulutettujen Akava pitävät kiinni siitä, että mahdollisimman monesta työelämän uudistuksesta sovitaan hallituksen ja keskusjärjestöjen kanssa.

Eniten hallitukselle pillastui SAK. Hallituksen suunnitelma on erinomainen piristysruiske, joka tarjoaa SAK:lle mahdollisuuden nousta esiin liittojen varjosta.