Heikki Malinen ajettiin Postin johdossa ahtaalle – Kiitos siitä kuuluu Sipilälle ja Rinteelle

Uutisanalyysi: Valtionyhtiötä pitäisi pyörittää kuin pörssiyhtiötä. Se on käytännössä mahdotonta, ellei yhtiö ole pörssiyhtiö.

Antti Rinne
Teksti
Mikko Niemelä

Valtion liikelaitos Posti tiedotti 2. lokakuuta 2019 odotetun uutisen. Yhtiön toimitusjohtaja Heikki Malinen eroaa.

Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen on toiminut viime kuukaudet tai oikeastaan viime vuodet hyvää korvausta vastaan Postin sylkykuppina.

Sylkykupiksi joutuminen johtuu muun muassa kyseenalaisista johtajaeduista, jotka ovat tulleet julki: Postin maksama 30 000 euron golfosake ei kuulosta hyvältä, kun samaan aikaan pitäisi laskea posteljoonien palkkaa. Kritiikkiä herätti myös se, että Malinen ei kommentoinut johtamansa yhtiön ongelmia medialle.

Nyt Malisen kerrottiin eroavan omasta tahdostaan, eikä hän saa erorahaa. Erosopimukseen kuuluu kuitenkin kuuden kuukauden palkka ja mahdolliset kannustinpalkkiot vuodelta 2019.

Malinen on tienannut tehtävästään 46 000 euroa kuussa ja hän on saanut ”saavutetuista tavoitteista” valtion palkitsemissääntöjen mukaiset bonukset.