Harkimon ja Jungnerin salaperäinen hanke – kokoomusjohto kiistää, Enbuske vaikenee, info iltapäivällä

Sinisten ministeriryhmässä on valmisteltu jo ulostuloa sen varalta, että kokoomuksesta irtautuu kansanedustajia.

Harry Harkimo
Teksti
Mikko Niemelä Aurora Rämö Salla Vuorikoski
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kansanedustaja Harry Harkimon (kok) ja viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtajan Mikael Jungnerin mahdollisesta poliittisesta hankkeesta odotetaan lisätietoa iltapäivällä ennen kello 16 alkavaa eduskunnan kyselytuntia.

Uudesta, urbaanista ja talousliberaalista liikkeestä on pyörinyt huhuja jo viikkojen ajan. Eilen 18. huhtikuuta asia päätyi useiden tiedotusvälineiden tietoon. Illalla Helsingin Sanomat uutisoi, että Harkimo ja Jungner olisivat perustamassa uutta poliittista liikettä, joka voisi nakertaa kokoomuksen kannatusta.

Viime viikkojen aikana mukaan on kysytty suurta joukkoa ihmisiä kokoomuksen liepeiltä, muista puolueista ja myös puoluepolitiikan ulkopuolelta.

Harkimon kerrotaan tehneen hankkeen eteen suunnittelu- ja tutkimustyötä jo pitkään. Liike tavoittelisi kannattajia Suomen suurimmista kaupungeista.

Harkimon avustaja Mirita Saxberg sanoo, että asiasta tullaan tiedottamaan myöhemmin. Saxbergin mukaan Harkimo itse ei ole tavoitettavissa ”moneen päivään turbulenssin takia”. Suomen Kuvalehti ei tavoittanut Mikael Jungneria.