Hallituskriisi: Keskustalla kolme karua vaihtoehtoa, Marinin epäonnistuminen voi repiä Sdp:n vanhat haavat auki

Puoliväliriiheen jumittuneen hallituksen kohtalon ratkaisee se, onko Sanna Marinilla ja Annika Saarikolla kykyä, rohkeutta ja halua sopia kiistat.

keskusta
Teksti
Tuomo Lappalainen Heikki Vento

Pääministeri Sanna Marinin (sd) viiden puolueen hallitus on tehnyt viime päivinä ainakin yhdellä tavalla poliittista historiaa. Hallituksen ”puoliväliriihi” on tähän mennessä kestänyt lähes yhtä kauan kuin kaikkien aikaisempien hallitusten talouden kehysneuvottelut yhteensä. Tiistai on jo seitsemäs neuvottelupäivä.

Vaalikauden puolivälissä järjestettävien tavallista perusteellisempien tilannepäivitysten perinne on melko uusi. Ensimmäinen puolivälin tarkastelu oli vuonna 2005. Pääministerinä oli nykyinen valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk). Silloinkin hallituksen rungon muodostivat keskusta ja sosiaalidemokraatit.

Eräänlaista historian ironiaa on, että juuri Vanhasen rooli on nyt yksi hallituspuolueiden välejä hiertävistä kipupisteistä.

Hallituksen pitäisi sopia tärkeimpänä yksittäisenä asiana valtiontalouden tulevien vuosien kehyksistä eli menokatosta, jota ei periaatteessa saisi ylittää. Tavallisesti, kun hallituksissa neuvotellaan näistä rahoista, valtiovarainministeri istuu punakynä kädessä vahtimassa, mihin kaikkeen miljoonia jaetaan.

Jos tulee ongelmia, pääministeri ja valtiovarainministeri liittoutuvat keskenään ja ajavat puolueensa yhteiseen ruotuun.