Kataisen aika käy vähiin: Leikkauksia, sopeutusta, veronkorotuksia

Kehysneuvotteluissa on sovittava vaalikauden lopun talouspolitiikasta.

Antti Rinne
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) kuuden puolueen hallituksen aika on valumassa loppuun. Politiikan kalenteri pakottaa hallituksen talouden kehysneuvotteluissa päätöksiin, joiden perusteella demokratia antaa puolueille ja ministereille todistukset.

Ensi viikon kehysriihi on hallituksen lopputentti. Toukokuussa ovat Euroopan parlamenttivaalit ja viimeistään ensi vuoden huhtikuussa eduskuntavaalit. Vaihdoksia voi tapahtua hallituksessa, puolueiden johtopaikoilla ja jopa eduskunnassa.

Hallituksen on tarkoitus sopia siitä, kuinka valtion velkaantuminen katkaistaan ja talous käännetään kasvuun. Ensimmäinen kiista on siitä, kuinka paljon ensi vuonna on tehtävä leikkauksia ja veronkorotuksia.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) on vihjannut, että sopeutus olisi 1,5 miljardia euroa. Samasta suuruusluokasta on puhunut elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok). Loppu sopeutuksesta, noin kaksi miljardia euroa, jää seuraavan eduskunnan ja hallituksen tehtäväksi.

Vasemmistoliittoa suuret luvut hirvittävät. Puolueessa pidetään jo miljardin euron sopeutusta tuskallisen suurena.