Hallinto-oikeus: Supon annettava medialle kopio Tiitisen listasta

hallinto-oikeus
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
supo

Helsingin hallinto-oikeuden mukaan suojelupoliisin on annettava kopio ns. Tiitisen listasta sitä pyytäneelle Nelosen uutisten toimittajalle.

Supo on kieltäytynyt listan luovuttamisesta vedoten valtion turvallisuuteen ja yksityisyyden suojaan. Listalla on tiettävästi vajaan parinkymmenen ihmisen nimet, jotka länsisaksalaisten käsityksen mukaan pitivät yhteyttä DDR:n tiedustelupalveluun Stasiin.

Supolla on vielä mahdollisuus hautoa listaa, sillä se on annettava vasta, kun hallinto-oikeuden päätös saa lainvoiman. Tämä tapahtuu kuukauden päästä, jos ratkaisusta ei valiteta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Suojelupoliisista kerrottiin tiistaina, että valittamista pohditaan.

Hallinto-oikeuden mukaan on ilmeistä, ettei listan antaminen medialle vaaranna valtion turvallisuutta. Se katsoo, että lista on lähinnä nimi- ja yksilöintitietojen luettelo ja se liittyy valtioon, jota ei enää ole. Siinä ei myöskään ole yksityisyyden suojan piiriin liittyviä salassa pidettäviä tietoja. Supo sai listan jo vuonna 1990.

Hallinto-oikeus ei ota kantaa siihen, mitä media saa listalle tehdä.

Oikeus oli aiemmin eri mieltä

Helsingin hallinto-oikeus on nyt eri linjoilla kuin muutama vuosi sitten, jolloin se tyrmäsi erään toisen toimittajan vaatimukset saada Tiitisen lista nähtäväksi. Tuolloin se katsoi, että asiakirjan julkistaminen voisi vaarantaa Supon luottamuksellista tiedonvaihtoa muiden maiden kanssa.

Korkein hallinto-oikeus oli samaa mieltä. Se vahvisti hallinto-oikeuden ratkaisun presidenttinsä Pekka Hallbergin johdolla marraskuussa 2003.

Listan julkaisemista tukeva ilmapiiri on sittemmin vahvistunut. Salaamisesta alun perin päättäneet presidentti Mauno Koivisto ja suojelupoliisin entinen päällikkö Seppo Tiitinen ilmoittivat syksyllä 2007, että julkaiseminen olisi heidän puolesta paikallaan. Saksan Suomen suurlähettiläs sanoi samoihin aikoihin, että kyseessä on täysin Suomen sisäinen asia.

Uudessa päätöksessään hallinto-oikeus katsookin, etteivät Supon suhteet muihin maihin vaarannu listan luovuttamisesta. Se huomauttaa, ettei asiakirjan luovuttajamaa ole vaatinut salassapitoa. Listan luovuttajalta asiasta ei ilmeisesti ole edes kysytty.

Hallinto-oikeus tyrmää myös Supon toisen salassapitoperusteen eli pelon siitä, että julkaisu leimaisi ihmisiä turhaan. Oikeudesta leimaantumisvaara ei ole yksistään peruste salailulle. Se muistuttaa, että rikosepäilyt on jo käyty läpi. Supo päätti aikanaan olla aloittamatta esitutkintaa listan perusteella ja tuolloinen oikeuskansleri Paavo Nikula hyväksyi ratkaisun.

Tiitinen haluaa KHO:n kannan

Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen haluaisi kuulla nyt myös korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) kannan ns. Tiitisen listan julkistamiseen. KHO linjasi kertaalleen jo marraskuussa 2003, että listaa ei tarvitse luovuttaa.

“Jos tuomioistuin määrää, että se on annettava, niin se (kanta) on katsottava. Eiköhän ole järkevää saada selville, mikä on korkeimman hallinto-oikeuden kanta nyt”, Tiitinen sanoi.

Hän ei halunnut tiistaina tarkemmin kommentoida Helsingin hallinto-oikeuden päätöstä, jonka mukaan suojelupoliisin on annettava kopio Tiitisen listasta sitä pyytäneelle toimittajalle.

“Se on tuomioistuinasia. Minun ei historiallisista näkökulmista pidä ottaa siihen kantaa.”

Viime syyskuussa Tiitinen ei vastustanut asian tuomista julki, kun presidentti Mauno Koivisto ehdotti listan julkaisua.

“Silloin en halunnut olla kovin eri mieltä niissä kannoissa.”

Listalla parikymmentä nimeä

Tiitisen lista on saanut nimensä suojelupoliisin entisen päällikön Seppo Tiitisen mukaan. Hän on nykyisin eduskunnan pääsihteerinä.

Listalla on tiettävästi 18 henkilöä, jotka länsisaksalaisten käsityksen mukaan pitivät yhteyttä DDR:n tiedustelupalveluun Stasiin tai joihin Stasin työntekijät tunsivat kiinnostusta.

Suojelupoliisi sai nimiluettelon haltuunsa tiedustelulähteistä Berliinin muurin murtumisen jälkeen vuonna 1990. Listalla ei selosteta, mitä sillä mainitut henkilöt ovat tehneet.

Teksti Piia Leino (STT)