Fjäderin seuraajan pitäisi palauttaa Akavaan rauha – Löfgren ja Jokinen lupaavat, että meno muuttuu

Akavan puheenjohtajan paikka on tuulinen. Fjäderin edeltäjät suututtivat jäseniä ja saivat syytöksiä itsevaltiudesta sekä työilmapiirin tulehduttamisesta.

Teksti
Tuomo Lappalainen

Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestössä Akavassa puheenjohtajan vaihtuminen on tällä kertaa ollut tavallistakin värikkäämpi tapahtuma.

Merkit olivat ilmassa jo kesällä, kun Helsingin Sanomat paljasti salaisen sopimuksen, jolla väistyvä puheenjohtaja Sture Fjäder (kok) oli sitoutettu eroamaan kesken kauden. Fjäderin lisäksi sen olivat allekirjoittaneet opetusalan OAJ:n, Suomen Ekonomien ja Tekniikan Akateemisten edustajat.

Taustalla oli muun muassa halu välttyä Fjäderille luvatusta noin 300 000 euron erokorvauksesta, joka olisi jouduttu maksamaan, jos häntä ei olisi valittu. Edes kukaan allekirjoittajista ei ole jälkeenpäin pitänyt kassakaappisopimuksen tekoa hyvänä ideana.

Syksyllä puheenjohtajan vaihtuminen on julkisuudessa jäänyt kansanedustajaksi pyrkivän Fjäderin oman eduskuntakampanjan varjoon. Kaikki eivät ole katsoneet Akavassa hyvällä, että hän tekee sosiaalisessa mediassa täyttä päätä vaalityötä, vaikka seuraajaa ei vielä ole edes valittu. Fjäderin rästissä olleista lomistakin syntyi sotku, kun hän ei ensin suostunut pitämään niitä ennen kautensa loppua.