Finnairin tulos notkahti loppuvuodesta – Yhtiö ei pidä ilmastotietoisuuden kasvua ja lentolakkoja uhkana toiminnalleen

Lentoyhtiöiden kilpailu on kiristynyt erityisesti Euroopassa, jossa on mennyt nurin useita halpalentoyhtiötä.

Finnair
Teksti
Jyri Raivio

Yhä kiristyvä kilpailu ja lentopetrolin hintapiikki lokakuussa käänsivät valtion lentoyhtiön Finnairin viime vuoden lopun tuloskehityksen alamäkeen.

Yhtiö tuotti loka- marraskuussa vielä voittoa, mutta sen vertailukelpoinen liiketulos laski 22,9 miljoonasta eurosta 9,2 miljoonaan eli noin 60 prosenttia.

Se oli enää noin 1,3 prosenttia vuosineljänneksen liikevaihdosta, joka kasvoi edellisvuodesta kuudella prosentilla.

Vuoden alkupuolisko sujui Finnairilta kuitenkin sen verran vahvasti, että koko vuoden liiketulos päätyi lähes tarkalleen edellisvuoden lukemaan eli 169 miljoonaan euroon. Se taas oli 6 prosenttia liikevaihdosta.

Finnairin osakekurssi on viime aikoina heittelehtinyt voimakkaasti, mutta yleissuunta on ollut laskeva. Tulosjulkistusta edeltäneen vuoden aikana kurssi oli heikentynyt 15 prosenttia.