Finnairin positiivinen tulosvaroitus: Nousu on rajua, mutta ei yllätä – Liiketulos voi jopa kolminkertaistua
UUTISANALYYSI: Koko toimialan vahva kasvu kantaa myös Finnairia.
Finnairin jo pitkään jatkunut positiivinen tuloskehitys saavutti yhden virstanpylvään perjantaina, kun yhtiö julkisti positiivisen tulosvaroituksen eli ennusti tuloksensa nousevan tänä vuonna selvästi aiempia arvioita paremmaksi.
Vielä alle kaksi kuukautta sitten eli heinäkuun 20. päivänä yhtiö ennusti liiketuloksensa nousevan noin kaksinkertaiseksi verrattuna vuoden 2016 noin 55 miljoonaan euroon. Nyt pantiin paljon paremmaksi.
Uuden arvion mukaan tulos nousee 135–155 miljoonan euron välille. Se on siis noin 23–41 prosenttia aiempaa arviota korkeampi ja parhaassa tapauksessa lähes kolminkertainen verrattuna viime vuoden vertailukelpoiseen liiketulokseen.
Tämä kannattavuusloikka toteutuu, jos polttoaineen hinta ja valuuttakurssit säilyvät suunnilleen nykytasolla eikä toimintaympäristössä tapahdu merkittäviä muutoksia. Mitään näistä ei ole näköpiirissä, mutta maailma on mennyt sellaiseksi, että ne kaikki voivat toteutua.
Samalla Finnair tarkensi heinäkuista ilmoitustaan kapasiteettinsa kasvattamisesta. Tuolloin puhuttiin 8–10 prosentin tarjonnan lisäyksestä. Nyt luku asetettiin haarukan keskelle. Koko vuoden 2017 kapasiteetti kasvaa 9 prosenttia niin, että kasvu painottuu vuoden lopulle.
Liikevaihto kasvaa tarjonnan nousun tahdissa. Viime vuoden liikevaihdon kasvu oli 3 prosenttia, jolla päästiin 2,3 miljardiin. Nyt ennakoidaan siis 9 prosentin kasvua ja yli 2,5 miljardin euroa liikevaihtoa.
Osakkeen hinta tavoitti kymmenen euron haamurajan.
Finnairin tilanne on parantunut niin nopeasti, ettei positiivisiin tulosvaroituksiin aiemmin hyvin varovasti suhtautuneella yhtiöllä ollut muuta mahdollisuutta kuin kertoa merkittävästi parantuneista näkymistään myös markkinoille.
Sitä edellyttävät myös pörssisäännöt, joiden mukaan yhtiön on viipymättä kerrottava muutoksista, joilla on vaikutusta osakekurssiin.
Vertailukelpoisen liiketuloksen parantuminen kymmenillä prosenttiyksiköillä on eittämättä sellainen muutos.
Mediakonserni Sanoma julkisti päivää aiemmin positiivisen tulosvaroituksen sillä perusteella, että operatiivinen liikevoittoprosentti nousee tänä vuonna lukemaan 11, kun aiemmin julkistettu arvio ilmoitti luvuksi tasan 10.
Markkinat noteerasivat heti Finnairin julkistuksen. Kurssi lähti vahvaan nousuun, joka päivän mittaan kiihtyi 4,6 prosenttiin. Samalla osakkeen hinta tavoitti kymmenen euron haamurajan.
Positiivinen tulosvaroitus ei ollut järin suuri yllätys niille, jotka ovat seuranneet yhtiön viime aikojen kehitystä. Koko toimialan vahva kasvu kantaa todella vahvasti myös Finnairia, jonka numerot ovat viime aikoina olleet alan yleistä kehitystä vahvempiakin.
Hyvän esimerkin tarjoavat tuoreet liikenneluvut elokuulta, joka on lentomatkustuksen huippukautta.
Liikenne tärkeimmillä sektoreilla eli Aasian ja Euroopan välillä sekä Euroopan sisällä kasvoi kaksinumeroisilla prosenttiluvuilla ja koneet lensivät lähes täysinä. Yhdeksän kymmenestä Aasian ja kahdeksan kymmenestä Euroopan koneiden paikoista oli myyty.
Finnairin osake on kehittynyt riti rinnan yhtiön lukemien kanssa. Vielä vuosi sitten kurssi oli noin 4,5 euroa, nyt siis yli kaksinkertainen. Kolme vuotta sitten osake maksoi vaivaiset 2,5 euroa, josta kurssi on siis noin nelinkertaistunut.