Eurovaalit: Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat lisäpaikat

Kokoomus menettää hieman kannatustaan mutta säilyy silti suurimpana puolueena.

EU-vaalit
Teksti
Tuomo Lappalainen

Kokoomus säilyttää paikkansa Suomen suurimpana europuolueena. Puolue menetti runsaat puoli prosenttiyksikköä viiden vuoden takaisesta tuloksesta, mutta keräsi 22,6 prosenttia äänistä ja jätti toiseksi tulleen keskustan lähes kolmen prosenttiyksikön päähän. Keskustan ääniosuus, 19,7 prosenttia, oli vajaan prosenttiyksikön suurempi kuin 2009.

Kokoomus kamppaili ääntenlaskun alkuvaiheessa jopa neljännestä paikasta, mutta jäi siitä loppujen lopuksi melko kauas.  Lähes 150 000 kerännyt Alexander Stubb veti mukaansa Sirpa Pietikäisen ja Henna Virkkusen. Sen sijaan Eija-Riitta Korholan 15 vuotta kestänyt kausi Brysselissä päättyi. Hänen edelleen kiilasi myös viimeksi varasijalta Brysseliin noussut Petri Sarvamaa. Sarvamaasta saattaa vielä tulla meppi, jos Stubb valitaan kokoomuksen johtoon, jolloin hän jää kotimaan politiikkaan.

Keskusta piti entiset kolme paikkaansa. Puolueen meppiryhmä sen sijaan uusiutui, kun Paavo Väyrynen ja Olli Rehn tekivät paluun parlamenttiin. Entisestä kolmikosta ainoastaan Anneli Jäätteenmäki jatkaa myös seuraavan viisivuotiskauden.

Sdp:n vaalitulos on puolueen historian huonoin, jos Paavo Lipposen mahalaskua vuoden 2012 presidentinvaaleissa ei oteta huomioon. Puolue sai vain 12,3 prosenttia äänistä ja säilytti rimaa hipoen entiset kaksi paikkaansa. Liisa Jaakonsaari uusi mandaattinsa, mutta Mitro Repo joutui tekemään tilaa Miapetra Kumpula-Natrille.

Perussuomalaisten jytky jäi selvästi pienemmäksi kuin eduskuntavaaleissa, mutta puolue nosti silti paikkamääräänsä yhdestä kahteen ja nousi vajaan prosenttiyksikön erolla Sdp:n edelle kolmanneksi suurimmaksi europuolueeksi. Sampo Terho sai odotetusti seurakseen Brysseliin Jussi Halla-ahon, jonka henkilökohtainen äänimäärä, runsaat 80 000, oli toiseksi suurin Stubbin jälkeen.