Elokuvayhtiöt haistavat rahan nettileffoissa

elokuvateollisuus
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Näyttelijät Mark Gantt ja Vanessa Marcil tähdittävät internetelokuvasarjaa nimeltä “The Bannen Way”. Kuva Damian Dovarganes / AP / Lehtikuva

The Bannen Way -nimisestä internetissä debytoivasta rikostrilleristä uhkasi tulla samanlainen kuin monesta edeltäjästään: puolitoistatuntinen täynnä epäuskottavia erikoisefektejä ja kehnoa kameratyöskentelyä.

Kuten The Bannen Wayn tapauksessakin, syynä on yleensä minimaalinen budjetti ja mitätön mainosmyynti. Mainoksia ostavat internetsivustot maksavat lyhyistä klipeistä harvoin muutamaa tuhatta dollaria enempää.

Aloittelevat elokuvaohjaajat Jesse Warren ja Mark Gantt onnistuivat siitä huolimatta palkkaamaan kunnon henkilökunnan, kuvaajat ja jopa tuotantoassistentteja. Tähtikaartiin lukeutui myös muutamia yleisölle tuttuja näyttelijöitä, kuten Michael Ironside, Robert Forster ja Vanessa Marcil.

Menestyksen takana piilee suurten elokuvayhtiöiden kiinnostus internet-tuotantoon. The Bannen Wayn budjetti sai nostetta Sony Pictures Televisionilta. Elokuva oli kiinnittänyt viihde- ja elektroniikkajätin huomion näyttävällä trailerillaan.

Monet tv-sarjat ja elokuvat eivät tee voittoa debytoidessaan valkokankaalla, mutta saattavat kerätä hyvät tuotot dvd tai Blu-ray -julkaisuna sekä televisiouusintoina. Johtavat elokuvayhtiöt ovat haistaneet rahan myös internettuotannossa ja uskovat samanlaisen menettelyn toimivan verkossa.

Myös Paramount Pictures on alkanut rahoittaa elokuvien tuotantoa internetissä. Yhtiö rahoitti yli miljoonalla dollarilla Circle of Ei8ght -nimistä kauhuelokuvaa, joka alkoi pyöriä jaksoiksi jaettuna MySpace -sivustolla lokakuussa.

Circle of Ei8ght -jaksot keräsivät yli viisi miljoonaa online-katsojaa – kaapelitelevision puolella vastaava katsojamäärä rikkoisi ennätyksen jos toisenkin. Mittavan rahoituksen toivotaan maksavan itsensä takaisin siinä vaiheessa, kun elokuva tulee jakeluun esimerkiksi iTunesissa ja dvd:llä.

Lähde AP