Eduskunnan puhemies: Keskustelu on karannut ulkoavaruuteen
Eero Heinäluoma ihmettelee intoilua vähemmistöhallituksen puolesta.
Eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman (sd) mielestä keskustelu suomalaisen parlamentarismin toimivuudesta on välillä eksynyt sivuraiteelle.
”Meillä on kolme kummallista keskustelua, jotka ovat karanneet ulkoavaruuteen. Keskustelu vähemmistöhallituksesta on erikoinen, keskustelu ennenaikaisista vaaleista on halua palata epävakaiseen aikaan, ja sitten nämä blokkiehdotukset”, Heinäluoma luettelee.
Heinäluoman mielestä Suomessa on kaksi politiikkaa vakauttavaa tekijää eli koko vaalikauden toimivat hallitukset ja enemmistöhallitukset. Vähemmistöhallitus on aina vaarassa joutua vaikeuksiin.
”Se tarkoittaa sitä, että ei tiedetä, kuinka kauan vähemmistöhallitus hoitaa asioita. Sitten alkaa jatkuva kuurupiilo, kun ei uskalleta ottaa vastuuta, koska pelätään mahdollisia vaaleja.”
Heinäluoma ottaa esimerkiksi uudet vähemmistöhallitukset Ruotsissa ja Bulgariassa, jotka molemmat ovat hänen mielestään jo hankaluuksissa. Suomalaiseen perinteeseen vähemmistöministeristö ei sovi, koska ”meillä paheksutaan tyhjää äänestämistä”.