
Mainettaan parempia
Vain harvassa yhden puolueen hallitsemassa kunnassa suurin ryhmä on rohmunnut kaikki avainpaikat.
Edellisissä kuntavaaleissa vuonna 2017 suurin puolue tai ryhmä sai ehdottoman enemmistön 95 kunnan valtuustoon. Lähes joka kolmannessa manner-Suomen kunnassa yksi puolue pystyy siis halutessaan jyräämään päätöksiä läpi omin voimin, vaikka kaikki muut olisivat toista mieltä.
Yksi noista kunnista, Valtimo, on sen jälkeen liittynyt Nurmekseen ja kadonnut kartalta. Jäljellä on vielä 79 kuntaa, joissa keskustalla on yksinään enemmän paikkoja kuin kaikilla muilla puolueilla yhteensä.
Ruotsalainen kansanpuolue sai 2017 ehdottoman enemmistön 13 kuntaan ja kokoomus yhteen. Kärkölässä sitoutumattomalla valitsijayhdistyksellä, Kärkölä-ryhmällä, on yli puolet paikoista.
Suurin osa yhden puolueen hallitsemista kunnista on pieniä maaseutupitäjiä, joiden määrä on vähentynyt tuntuvasti kuntaliitoksissa 2000-luvulla. Vielä viitisentoista vuotta sitten suurin puolue muodosti yksinään enemmistön melkein joka toisessa kunnassa. Keskustaenemmistöisiä kuntia oli kaksi kertaa niin paljon kuin nyt.